Ajankohtaista

< Takaisin

Liikennejärjestelyt muuttuvat pohjoisen alikulun työmaalla

Pohjoisen alikulun Raksilan puoleiset katutyöt ovat edenneet aikataulun mukaisesti, joten Ratakadun ja Kajaanintien liittymän liikennevalot voidaan ottaa väliaikaisin järjestelyin uudestaan käyttöön keskiviikkona 9.8.

Vanhan ratasillan kaikki rakenteet on saatu purettua, ja jatkossa katutyöt ja tukimuurien rakentaminen keskittyvätkin alikulkuun ja sen keskustan puolelle. Keskiviikkona 9.8 aloitetaan Rautatienkadulta alikulkuun johtavan kääntymiskaistan rakentaminen sekä liikennevalojen muutostyöt Rautatienkadulla Linnankadun ja Heikinkadun välillä.  Töiden vuoksi Rautatienkatu välillä Asemakatu-Heikinkatu suljetaan Heikinkadulle suuntautuvalta ajoneuvoliikenteeltä lukuun ottamatta joukkoliikennettä ja tonteille ajoa. Autoilijoita suositellaan käyttämään kiertotienä Hallituskatu – Uusikatu – Heikinkatu reittiä.

Heikinkatu–Rautatienkatu-liittymän liikennevalot joudutaan ottamaan väliaikaisesti pois käytöstä viikosta 33 lähtien arviolta kolmen viikon ajaksi.

Kadunrakennustyöt liikennejärjestelyineen aiheuttavat merkittävää haittaa liikenteen sujumiselle. Joukkoliikenteen ja hälytysajoneuvojen sujuvan liikkumisen varmistamiseksi kevyen liikenteen sekä erityisesti autoilijoiden toivotaankin välttävän liikennöintiä pohjoisen alikulun läpi Kajaanintien suunnassa.

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset