Ajankohtaista

< Takaisin

Nallikarin ranta-alueen ruoppaustyöt alkavat

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut käynnistää Nallikarin ranta-alueen ruoppaustyöt. Kohteen pääurakoitsijana toimii JT Service Oy.

Hanke sisältää mm. ranta-alueen ruoppaustyöt, ruoppausmassojen läjityksen ranta-alueelle sekä kuljetuksen ja läjityksen Vihreäsaareen läjitysalueelle. Lisäksi hankkeeseen kuuluu Nallikarin niemen pohjoispuolella rantapenkereen rakentamista.

Työt käynnistyvät viikolla 11 ja päättyvät kesäkuun alkupuolella 2012. Nallikarin ranta-alue ja rannan edustan vesialue tullaan sulkemaan. Alueella suoritettavat työt aiheuttavat liikennemäärän kasvua Nallikarin ja Vihreäsaaren välisellä katuosuudella.

Ruoppaustyön tarkoituksena on uimaranta-alueen käytön ja veden laadun parantaminen. Ruoppaustyö on ensimmäinen vaihe vuosina 2012 ja 2013 toteutettavaa laajempaa Nallikarin ranta-alueen kehittämishanketta. Hankkeelle on haettu rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Ranta-alueella liikkuvia kehotetaan varovaisuuteen ruoppaustyön läheisyydessä liikkuessa.

Rakennuttajan yhteystiedot:
Oulun kaupunki, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut; Tero Tuhkala, puh. 044 703 2690 ja Sauli Heikinheimo puh. 044 703 2025, sähköposti: etunimi.sukunimi@ouka.fi

Urakoitsijan yhteystiedot:
JT Service Oy, Markus Uusitalo, puh. 0400 983 300 ja Velimatti Laaksonen, puh. 0400 552 300, sähköposti: etunimi.sukunimi@jtservice.fi

Liite: Yleiskartta
 

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset