Kadut ja yleiset alueet


Oulussa on reilu 950 kilometriä ajorataa, yli 790 kilometriä pyöräteitä ja kevyenliikenteen väyliä ja lisäksi kaava-alueen ulkopuolisia pyöräteitä ja väyliä on yli 760 kilometriä. Määrä lisääntyy vuosittain, kun uusia katuja rakennetaan. Rakennushankkeet ovat usein monien osapuolten yhteistyön tuloksia. Lisätietoa rakennushankkeista löytyy linkki katurakentamisen sivustolle.

Asemakaava-alueella olevien katujen, torien, katuaukioiden, puistojen, istutusten ja muiden näihin verrattavien yleisten alueiden kunnossapito- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla. Kaupungilla ja yksityisten kiinteistöjen haltijoilla on omat velvollisuutensa katujen kunnossapidossa. Ne määräytyvät katujen kunnossa- ja puhtaanapitolaista. Lisätietoa katujen kunnossapitoasioista löydät linkki katujen kunnossapidon sivustolle.

Palautetta kaupungin ylläpitämistä yleisistä alueista voit antaa sähköisen palautejärjestelmän kautta linkki sähköiselle palautesivustolle.

Yleisten alueiden lupien verkkoasiointipalveluun löydät linkki sähköiseen asiointipalveluun

Ajankohtaista

< Takaisin

Liikkujan viikkoa vietetään yhdistelemällä eri kulkumuotoja

Syksyn hauskinta teemaviikkoa eli Euroopan liikkujan viikkoa vietetään tuttuun tapaan 16.-22. syyskuuta. Liikkujan viikon teema on Multimodality eli eri kulkumuotojen yhdistäminen. Viikon slogan onkin ”Miksaa & Mene.”  www.liikkujanviikko.fi

Miksaa & Mene teema haastaa pohtimaan omia matkatottumuksia, erilaisia tapoja liikkua ja mahdollisuuksia yhdistellä eri kulkumuotoja. Kulkumuotojen yhdistäminen antaa paljon mahdollisuuksia erilaisten tempausten ja tapahtumien järjestämiseen.  Yritykset ja yhteisöt voivat voi järjestää omia tempauksiaan, pääasia on kannustaa kaikkia liikkumaan oma ja ympäristön hyvinvointi huomioiden.

Viikko päättyy Auton vapaapäivä 22.9., joka on myös Kilometrikisan viimeinen päivä.

Oulukin on mukana

Oulun joukkoliikenteen kausilipun syyskampanja on voimassa 1.-30.9.2018. Kausilippuja myydään alennettuun hintaan syyskuun ajan. Alennuksen saa kaikista kausilippujen hinnoista (kaikki hintaryhmät). 30 vuorokauden lipuista saa alennusta 25 % ja 90 vuorokauden lipuista 30 %. Alennus koskee kaikkia hintaryhmiä (ikäryhmät).

Oulut etsii Oulun seudulta Työmatkaliikkumisen edelläkulkijaa osana vuoden 2018 Liikkujan viikkoa. Ilmianna oma työnantajasi 13.9.2018 mennessä osoitteesta Etsintäkuulutus (päättynyt).  Kerro perustelujen kera, miksi työpaikka on Työmatkaliikkumisen edelläkulkija.

Viikon aikana olemme myös somessa aiheilla: joukkoliikenne, pyöräily, yhteiskäyttöautot, sähköautot, ilmasto ja arkiliikunta.

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset

Yleisten alueiden käyttöluvat
verkkoasiointipalvelu - ohje

>> Siirry asiointipalveluun

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, Oulu
  • Postiosoite postal PL 32, 90015 Oulun kaupunki
    90140 Oulu
  • Puhelin Vaihde work 08 558 410
    Kaupungin puhelinpalvelunro
    work 08 558 558 00
  • Aukioloajat arkisin 8-16
  • Anna palautetta

    Palaute katuvaloista
Tiedot esitetään hCard-muodossa.