Kadut ja yleiset alueet


Oulussa on reilu 1000 kilometriä ajorataa, yli 880 kilometriä pyöräteitä ja kevyenliikenteen väyliä ja lisäksi kaava-alueen ulkopuolisia pyöräteitä ja väyliä on yli 760 kilometriä. Määrä lisääntyy vuosittain, kun uusia katuja rakennetaan. Rakennushankkeet ovat usein monien osapuolten yhteistyön tuloksia. Lisätietoa rakennushankkeista löytyy linkki katurakentamisen sivustolle.

Asemakaava-alueella olevien katujen, torien, katuaukioiden, puistojen, istutusten ja muiden näihin verrattavien yleisten alueiden kunnossapito- ja puhtaanapito on kunnan vastuulla. Kaupungilla ja yksityisten kiinteistöjen haltijoilla on omat velvollisuutensa katujen kunnossapidossa. Ne määräytyvät katujen kunnossa- ja puhtaanapitolaista. Lisätietoa katujen kunnossapitoasioista löydät linkki katujen kunnossapidon sivustolle.

Palautetta kaupungin ylläpitämistä yleisistä alueista voit antaa sähköisen palautejärjestelmän kautta linkki sähköiselle palautesivustolle.

Yleisten alueiden lupien verkkoasiointipalveluun löydät linkki sähköiseen asiointipalveluun

Ajankohtaista

< Takaisin

Rautatienkadun peruskorjaus alkaa

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut käynnistää Rautatienkadun peruskorjauksen rakennustyöt välillä Asemakatu–Linnankatu 29.5.2023 alkavalla viikolla. Rakentamistyö käsittää kadun rakennekerrosten ja pintarakenteiden ja valaistuksen uusimisen koko kadun poikkileikkausleveydeltä. Työmaan pääurakoitsijana toimii Vasarahai Oy.

Rakennustyömaa aidataan suoja-aidoilla ja työaluetta muutetaan työn etenemisen mukaisesti vaiheittain. Rakennustyöt aiheuttavat muutoksia niin moottoriajoneuvojen kuin kävelijöiden ja pyöräilijöidenkin kulkureiteille. Liikennejärjestelyt tulevat muuttumaan kesän aikana töiden edetessä. Jalankulku ja pyöräily kiinteistöille sekä kiinteistöjen huoltoliikenne järjestetään urakka-alueella koko työmaan ajan.

Rakennustyön seurauksena alueella ja sen läheisyydessä liikkuu raskaita ajoneuvoja, jotka aiheuttavat liikennehäiriöitä. Töitä tehdään pääsääntöisesti arkisin klo 7–17. Työt valmistuvat elokuun loppuun mennessä.

Kartta työmaa-alueesta.

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin viralliset ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa www.ouka.fi/kuulutukset

Yleisten alueiden käyttöluvat
verkkoasiointipalvelu - ohje

>> Siirry asiointipalveluun

Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

  • Käyntiosoite work Solistinkatu 2, Oulu
  • Postiosoite postal PL 32, 90015 Oulun kaupunki
    90140 Oulu
  • Puhelin Vaihde work 08 558 410
    Kaupungin puhelinpalvelunro
    work 08 558 558 00
  • Aukioloajat arkisin 8-16
  • Anna palautetta

    Palaute katuvaloista

    Palaute kaduista
Tiedot esitetään hCard-muodossa.