6Aika-hankkeet Oulussa eri organisaatioiden toteuttamina

< Takaisin

Avoimet innovaatioalustat -kärkihanke, koordinoija Oulun kaupunki, BusinessOulu

 

Avoimet innovaatioalustat -kärkihankkeessa avattiin kuutoskaupunkien digitaalisia ja fyysisiä alustoja yritysten palveluiden ja tuotteiden testaamista ja kehittämistä varten yhdessä käyttäjien kanssa. Kärkihanke sisälsi 12 osatoteutusta, joihin osallistui kaupunkien, yritysten ja asukkaiden rinnalla toimijoita myös tutkimussektorilta ja muista sidosryhmistä. Avoimet innovaatioalustat -hankkeen aikana luotiin myös joukko uusia toimintamalleja. 

 

Hankkeessa syntyi 17 uutta innovaatioalustaa ja 56 uutta toimintamallia yrityslähtöisesti toteutettuina. Hankkeessa tuotetut alustat ja muita innovaatioalustoja on koottu osoitteeseen citybusiness.fi/alustat/

Toiminnassa oli mukana 800 yritystä.

Yksi Avoimet innovaatioalustat -kärkihankkeen pääsaavutuksia on se, että alustamainen kehittämisen vakiinnutti asemansa kuutoskaupunkien strategioissa. Hankkeen aikana muodostui myös tiivis verkosto kuutoskaupunkien kehittäjien kesken.

Esimerkkejä

Toimintamallit, tarinat, työkalut ja menetelmät 2018  avoimet innovaatioalustat kaupunkien kehittämisessä

https://issuu.com/businessoulu/docs/toimintamallit

Avoin innovaatioalusta – käsikirja kehittäjille, versio 2.0

Julkaisuja

Avoimet innovaatioalustat -kärkihanketta koordinoi BusinessOulu. Osatoteuttajia olivat Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupungit, Forum Virium Helsinki, Oulun yliopisto, Pirkanmaan liitto, Business Tampere ja Turku Business Region. Aikavälillä 1.2.2015–31.7.2018 toteutetun kärkihankkeen kokonaisbudjetti oli 12,4 miljoonaa euroa.

Lue lisää avoimista innovaatioalustoista: citybusiness.fi

Lisätietoja:
Jari Jokisalo
hankepäällikkö
BusinessOulu
puh. 046 923 1397
jari.jokisalo(at)businessoulu.com

Jakolinkki

Vipuvoimaa EU:lta