Ajankohtaista - Turvallinen Oulu
Oulun peruskouluissa opitaan tunne- ja turvataitoja
Tänä syksynä kaikissa oululaisissa peruskouluissa on aloitettu tunne- ja turvataitokasvatus.
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyi kesäkuussa tunne- ja turvataitokasvatuksen osaksi Oulun kaupungin opetussuunnitelmaa.
”Tunne- ja turvataitokasvatuksen sisältöjen lisääminen opetussuunnitelmaan tarkoittaa sitä, että tästä eteenpäin kaikilla oululaisilla lapsilla ja nuorilla on samat mahdollisuudet oppia tunne- ja turvataitoja omassa koulussaan”, kertoo Turvallinen Oulu -hankkeen projektikoordinaattori Arttu Kuivala.
Lue Mun Oulussa julkaistu juttu kokonaisuudessaan tästä linkistä.
Ylikiimingin koulun vahvuusviikon aikana jokainen luokka saa oman oksansa vahvuuksien puusta. Kuvassa vasemmalta teknisen työn opettaja Mikko Tuomikoski ja koulun turvataitovastaavat Heikki Vimpari ja Jenna Kuoppala. Kuva: Anne Peltola.