Ajankohtaista

< Takaisin

S-market tuottaa lämpöä kaukolämpöverkkoon Kaukovainiolla

Oulussa tehdään edistyksellistä työtä vähähiilisyystavoitteiden toteuttamiseksi. Kaukovainion kaupunginosassa toteutettiin maaliskuussa kaupan ylijäämäenergiaa kaukolämpöverkossa hyödyntävä ratkaisu. Vastaavaa ei ole aiemmin toteutettu Suomessa.

Osuuskauppa Arinan Kaukovainion S-market liitettiin lämmöntuottajaksi Oulun Energian kaukolämpöverkkoon. Liittymän kautta kaupan CO2-kylmälaitteiston tuottamaa ylijäämäenergiaa syötetään kaukolämpöverkon menolinjaan. Tämän myötä kaupan ylijäämälämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkkoon liitetyissä asuinalueen rakennuksissa.

Toteutus on osa Making City -hanketta, jossa suunnitellaan, toteutetaan ja testataan innovatiivisiin energiaratkaisuihin perustuva pilottikohde Kaukovainiolle.

Kaupan ylijäämälämmön pilotointi kaukolämpöverkossa on osa kokonaisuutta, jossa uudistuvaan Kaukovainion keskukseen suunnitellaan ja rakennetaan rakennuskokonaisuus, jossa tuotetaan vähähiilistä aurinkoenergiaa ja hyödynnetään lämpöpumppujen avulla kaukolämpöverkon paluupuolen energiaa sekä kaupan kylmälaitteiden tuottoa. Hukkalämmön kohteita, kuten kiinteistöjen jätevesiä ja ilmanvaihdon poistoilmaa, pyritään myös hyödyntämään kiinteistöjen lämmöntuotannossa. Kun pilottikohteet valmistuvat, niiden energiankulutusta mitataan ja seurataan kaksi vuotta. 

Kaukovainion pilotilla pyritään osoittamaan konseptin toimivuus osana kestävää energiajärjestelmää.  Pilotin vaikutukset ulottuvat huomattavasti laajemmalle, sillä ratkaisuissa pyritään siihen, että ne olisivat   käyttöönotettavissa myös muissa kaukolämpökohteissa.

Havainnekuva energiavirroista. Klikkaus avaa suuremman kuvan.
Havainnekuvassa järjestelmien toimintaa. Kuvan rakennukset eivät esitä toteutettavia rakennuksia. (Kuvaa klikkaamalla avaat suuremman kuvan uuteen välilehteen) 

 
Making City-hanke on osa laajempaa suunnitelmaa, jolla Kaukovainion toimivat elämisen ympäristöt säilytetään. Asumisen olosuhteet pidetään monipuolisina ja niitä myös parannetaan. Energiatehokkuus ja vähähiilisyys ovat osa tätä. Hanke toteuttaa Oulun kaupunkistrategiaa 2026 ja ympäristöohjelmaa, tukee niiden energia- ja materiaalitehokkuuden mukaisia tavoitteita sekä edistää hiilineutraalille kaupungille asetun päämäärän saavuttamista

Rakennuskokonaisuus toimii pilottina EU:n Horisontti -ohjelman Making City -hankkeessa, jossa on mukana 34 partneria eri puolilta Eurooppaa. Oulun projektikonsortioon kuuluvat Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, Oulun Energia Oy, Oulun Sivakka Oy, YIT Suomi Oy, Arinan kiinteistöt Oy, Caverion Suomi Oy, VTT Oy ja Oulun yliopisto.

 

Lisätietoja Making City -hankkeesta

  • Oulun kaupunki
    • projektipäällikkö Samuli Rinne, samuli.rinne(at)ouka.fi, p. 046 9234945
       
  • Oulun Energia Oy
    • kehitysinsinööri Reijo Pantsar, reijo.pantsar(at)oulunenergia.fi, p. 040 8402351
       
  • Arinan kiinteistöt Oy
    • kiinteistöjohtaja Seppo Jakola, seppo.jakola(at)sok.fi, p. 050 3375890
    • rakennuttajapäällikkö Tuukka Päkkilä, tuukka.pakkila(at)sok.fi, p. 050 4631434
       
  • Caverion Suomi Oy
    • projektit ja myynti, Jari Karhu, jari.karhu(at)jetitek.fi, p. 040 7127508
    • kehityspäällikkö Jussi Parviainen, jussi.parviainen(at)jetitek.fi, p. 040 7127554
       
  • Oulun Sivakka Oy
    • rakennuttajapäällikkö Kari Puotiniemi, kari.puotiniemi(at)sivakka.fi, p. 044 7108171
       
  • YIT Rakennus Oy
    • aluejohtaja Marko Palonen, marko.palonen(at)yit.fi, p. 050 583 9472
       
  • VTT Oy
    • johtava tutkija Klaus Känsälä, klaus.kansala(at)vtt.fi, p. 040 5460131
    • tutkija Tuomas Paaso, tuomas.paaso(at)vtt.fi, p. 044 2824060
       
  • Oulun yliopisto
    • tutkijatohtori Sari Hirvonen-Kantola, sari.hirvonen-kantola(at)oulu.fi, p. 0294 484980
    • energiajärjestelmät ja ympäristötekniikan professori Eva Pongracz, eva.pongracz(at)oulu.fi, p. 0294 487417

 

Jakolinkki