Ajankohtaista

< Takaisin

Työelämätaidot tutuksi koulukiertueella


Nuorisotakuusta toimeen -hankkeen Kohti työelämää -koulukiertue jalkautui tänä syksynä viidelle koululle.

Kohti työelämää -kiertuetta testattiin viime keväänä Pateniemen ja Kiimingin kouluilla ja hyvän palautteen siivittämänä kiertuetta jatkettiin syksyllä viidellä koululla: Lyseolla, Kiimingin lukiolla, Laanilan koululla, Madetojan musiikkilukiolla, jossa mukana oli myös Pohjankartanon yläaste, sekä Oulunsalon lukiolla. Ensi keväänä kiertue jatkuu Merikosken ja Kastellin kouluilla.

Kohti työelämää -koulukiertueen tarkoituksena on kehittää lukio- ja yläasteikäisten nuorten työelämävalmiuksia ja työnhakutaitoja yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Lisäksi kiertueella tuodaan näkyväksi nuorille kuuluvia monialaisia Byströmin nuorten palveluja. 

Tapahtumassa nuorilla on mahdollisuus tehdä tai täydentää omaa CV:tä ja tehdä myös videoprofiili, jonka avulla voi erottautua työnhaussa. Nuoret voivat myös osallistua työhaastatteludemoon, missä saa arvokkaita vinkkejä työnhakuun ja haastattelutilanteisiin.


Suosittu CV-työpaja


Oulunsalon lukiolla tapahtumaan osallistui abeja ja toisen vuosikurssin opiskelijoita, yhteensä 123 nuorta. Oulunsalossa nuoret innostuivat osallistumaan etenkin CV-työpajaan, jossa käytiin ammattilaisten opastamana läpi miten hyvä CV tehdään.

Nuoret pystyivät harjoittelemaan myös työhaastattelua hakemalla mm. Oulun kaupunginjohtajan tehtävää ja hiihtokeskustyöntekijän paikkaa. Rohkeimmat kävivät tekemässä videoprofiilin, joka on noin 30 sekunnin mittainen video, jossa tuodaan esille omaa persoonaa.

Koulukiertueen toteuttaa sivistys- ja kulttuuripalveluiden Nuorisotakuusta toimeen -hanke yhteistyössä Business Oulun Choose ICT -toiminnan, YES - Lukiot työelämään -hankkeen, Byströmin nuorten palveluiden sekä ICT- ja muiden alueen yritysten kanssa. 

Lisätiedot: 
projektipäällikkö Pauliina Pernu, p. 046 922 2431, pauliina.pernu(at)ouka.fi

Jakolinkki