Oulun kaupungin kehittämissalkut

Kaupunginhallituksen hyväksymät kehittämissalkut (KH 22.9.2014) ovat osa kaupunkistrategian Oulu 2020 linjauksista johdettuja toteuttamis- ja toimenpideohjelmia. Kehittämissalkuissa toteutetaan projekteja, joissa hyödynnetään ulkopuolisia rahoituslähteitä ohjelmakaudella 2014 - 2020.

Kehittämissalkut ovat:

Näiden lisäksi ovat myös ulkopuolisella osarahoituksella toteutettavat investointihankkeet sekä elinkeinopoliittiset yrityskehityshankkeet.

Oulun kaupungin kehittämissalkut -esite

Hankkeet tietokannassa (valitse kehittämissalkku)

6Aika - Suomen suurimpien kaupunkien yhteistyöstrategia
   NEW! Tutustu kaikkiin Oulun alueen 6Aika-hankkeisiin

Ajankohtaista

< Takaisin

Valveen elokuvakoululle valtakunnallinen Lapsenpäivä-palkinto!

Valveen elokuvakoulu on tänään saanut valtakunnallisen Lapsenpäivä-palkinnon. Palkinto jaettiin Helsingissä, ja samassa yhteydessä palkittiin Cantilena ry:n lapsi- ja nuorisokuorot Savonlinnasta. Oulusta palkintoa olivat vastaanottamassa elokuvakoulun tuottaja Tommi Nevala, elokuvakoulun mediaopettaja Antti Haaranen, kulttuuritalo Valveen johtaja Arja Huotari sekä lastenkulttuuripäällikkö Katri Tenetz. Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama Lapsenpäivä-palkinto myönnetään taideharrastuksen ja taidekasvatuksen hyväksi tehdystä merkittävästä työstä.

Valveen elokuvakoulu on elokuva- ja mediakasvatuksen monipuolinen osaaja, joka myös kehittää uusia liikkuvaa kuvaa ja elokuvaa hyödyntäviä opetusmenetelmiä ja oppimateriaaleja. Elokuvakoulu järjestää erityisesti lapsille ja nuorille suunnattuja elokuvakerhoja, -kursseja ja -työpajoja sekä seminaareja ja vuosittaisen Oskari-kilpailun lasten ja nuorten tekemille elokuville. Elokuvakoulu on vuodesta 2015 alkaen myös koordinoinut valtakunnallista Koulujen elokuvaviikkoa. Elokuvakoulun toiminnassa on aina ollut keskiössä lasten ja nuorten oma tekeminen: lasta kannustetaan ja rohkaistaan luovaan itseilmaisuun ja omien ajatusten elokuvalliseen esittämiseen. Joka vuosi yli tuhat koululaista saa kosketuksen elokuvaan elokuvakoulun työpajoissa. Elokuvia valmistuu vuodessa noin 200, ja niitä on esitetty valkokankailla sekä Suomessa että maailmalla. Elokuvakoulun viikoittaisissa elokuvakerhoissa kulttuuritalo Valveella on noin 100 harrastajaa, ja joka kesä noin 100 lasta osallistuu elokuvakoulun suosituille kesäleireille. Elokuvakoulun keskeisiä tavoitteita on myös tukea elokuva- ja mediakasvatusta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen piirissä, levittää ja välittää tietoa elokuvakasvatuksesta valtakunnallisesti ja myös kansainvälisesti sekä parantaa lasten ja nuorten tekemien elokuvien näkyvyyttä.

”Olemme huomanneet Suomessa ja ulkomailla matkustaessamme, että Oulu on merkittävä paikkakunta lasten ja nuorten elokuvakasvatuksen saralla. Meillä yhdistyvät laadukas lasten harrastustoiminta, kouluyhteistyö, opettajien täydennyskoulutus ja oppimateriaalituotanto kokonaisuudeksi, jollaista ei ole tullut toisaalla vastaan”, Tommi Nevala sanoi kiitospuheessaan.

Valveen elokuvakoulu aloitti toimintansa Nukun elokuvakoulun nimellä vuonna 2003. Silloin kehitettiin elokuvanteon Taikalamppu-menetelmä yhteistyössä elokuvaohjaaja-pedagogi Kaija Juurikkalan, lastenelokuvatuottaja Outi Rousun sekä käsikirjoittaja Markku Flinkin kanssa. Menetelmän perusidea on kehitetty Tanskassa (Station Next) ja oli Suomessa tuolloin ainutlaatuinen ja uraauurtava.

Palkintoperustelut

Oulussa toimiva Valveen elokuvakoulu on elokuvakasvatuksen mallien ja menetelmien kehittäjä.  Elokuvakoulu tarjoaa lapsille ja nuorille harrastusryhmiä, työpajoja kouluissa, kursseja sekä vuosittaisen Oskari-elokuvakilpailun. Sillä on myös tärkeä rooli valtakunnallisen Koulujen elokuvaviikon järjestämisessä. Elokuvakoulu kannustaa ja rohkaisee lapsia ja nuoria luovaan ilmaisuun ja omien ajatusten elokuvalliseen esittämiseen. Sen saavutuksia on myös työ lasten ja nuorten tekemien elokuvien näkyvyyden eteen. Elokuvakerhoissa käy 100 lasta ja työpajoihin osallistuu vuosittain yli tuhat koululaista. Valveen elokuvakoulun opetus on osa Oulun lastenkulttuurikeskuksen toimintaa.

 

OKM:n tiedote kokonaisuudessaan tästä linkistä

Jakolinkki

Oulun kaupungin projektipalvelut

  • Käyntiosoite work Isokatu 9, Oulu
  • Postiosoite postal Sähköposti: projektipalvelut (at) ouka.fi 90015 OULUN KAUPUNKI (Postiosoite: PL 1, 90015 OULUN KAUPUNKI)
  • Puhelin Kehityspäällikkö Sari Matinheikki (Salkkukokonaisuus, ympäristösalkku, infrahankkeet) cell 044 703 2014
    Ohjelmakoordinaattorit cell
    Sari Hyvärinen (Kaupunkikulttuurisalkku, Hyvinvointisalkku, projektien ja salkkujen viestintä) cell 044 703 1317 Nina Himsworth (Työllisyyssalkku, BusinessOulu) cell 050 5728533 Juha Sirviö (Digitaalinen agenda -salkku, Oulun Digi) cell 050 569 5281 work Talouskoordinaattori Anne-Maria Simojoki cell 050 563 4235
Tiedot esitetään hCard-muodossa.

Vipuvoimaa EU:lta