OUTI-verkkokirjasto

e-aineistot

Varaamo

Kirjaston uutisia

< Takaisin

Harry Potter -tapahtuma täytti pääkirjaston taialla

Pääkirjastossa vietettiin lauantaita 21.9. maagisissa tunnelmissa, kun Harry Potter -maailma valloitti koko kirjaston. Tapahtumaan osallistui huikeat 2 736 kävijää, ja kirjastossa olikin varsin tiivis tunnelma. Monet olivat pukeutuneet teeman mukaisesti ja paikalla näkyi paljon kirjoista tuttuja hahmoja. Osallistujat pääsivät testaamaan taitojaan mm. Huispauksessa, taikajuomien valmistuksessa ja kasvien tunnistuksessa. Rohkeimmat uskaltautuivat Kummaconin luomaan Rääkyvään röttelöön. Matami Prilli esitteli parhaat fantasiakirjavinkkinsä ja professori Punurmio kertoi ennustuksia halukkaille. Mukana oli myös Valveen sanataidekoululaisten ideoima loitsupaja.

Tapahtumatila Laiturissa osallistujat saivat nauttia taikamaailmaan sijoittuvista näytelmistä sekä asiantuntijaluennosta. Uniikki Unikorni esitti improvisoituja satutuokioita pienimmille osallistujille ja Unikornin sisarryhmä Kudos pidemmän improvisoidun näytelmän ”Tervetuloa velhokouluun.” Paikalliset nuoret olivat loihtineet näytelmän, jossa oli kohtauksia kaikista Potter-kirjoista. Aino Isojärven luento otsikolla ”Harry Potter ja kestosuosion salaisuus” oli suunnattu hieman varttuneemmille Potter-faneille.

Tupapisteitä jaettiin ansiokkaille noidille ja velhoille. Tupien välinen kilpailu oli tiukka, mutta päättyi lopulta Korpinkynnen niukkaan voittoon. Tapahtumassa mukana olleet työntekijät kiittävät kaikkia osallistujia ja toivottavat taianomaista loppuvuotta kaikille!

Jakolinkki

Facebook Instagram Oulun kaupunginkirjasto Instagram Vinkkaamo Twitter YouTube