Kirjaston uutisia

Lukijoiden rakastamia Tammen lastenkirjoja pian saatavilla Suomen kirjastoissa

Helsingin kaupunginkirjasto ja Kustannusosakeyhtiö Tammi aloittavat ainutlaatuisen yhteistyöhankkeen, josta hyötyvät lastenkirjojen ystävät Oulussakin. Hankkeen myötä loppuunmyytyjä klassikkoteoksia saadaan jälleen kirjastoihin lainattavaksi. Kirjastojen asiakkaat voivat osallistua äänestykseen, jonka kymmenestä suosituimmasta teoksesta Tammi ottaa uusintapainokset kirjastojen tarpeita varten.

Kirjastoista kysytään säännöllisesti vanhempaa kirjallisuutta ja tämä korostuu etenkin lastenkirjallisuuden kohdalla. Vanhemmat haluavat usein lukea lastensa kanssa samoja kirjoja, joita ovat itsekin lukeneet lapsina. Kirjastoissa nämä vanhemmat kirjat alkavat olla nykyään loppuun luettuja ja korvaavia kappaleita ei aina saada. Tammen ja kirjastojen yhteistyöhankkeessa luodaan malli, jonka avulla klassikoista saadaan joustavasti uusintapainoksia kirjastoihin kaikkien ulottuville ja lainattaviksi. Samalla kampanja kannustaa perheitä lukemaan yhdessä ja jakamaan lukemisen ilon yli sukupolvien.

Jokainen voi vaikuttaa nyt kirjavalikoimaan osallistumalla nettiäänestykseen, joka on avoinna 3.–30.9.2018. Mukana äänestyksessä on suomenkielistä vanhempaa kirjallisuutta mm. Mikko Mallikkaita, Viisikoita, Neiti Etsiviä ja Teemu- ja Sanna -sarjaa.

Linkki lastenkirjojen äänestykseen.

Äänestyksen 10 suosituimmasta kirjasta otetaan uusintapainos ja kirjastot pääsevät tilaamaan vanhoja suosikkeja lapsiasiakkaidensa iloksi. Kampanjan tulokset julkaistaan viimeistään 2. lokakuuta.

Jakolinkki

Facebook Instagram Twitter YouTube