OUTI-verkkokirjasto

e-aineistot

Varaamo

Kirjaston uutisia

< Takaisin

Oulu lukee vuonna 2019

Oulun kaupungin Kirjastoreitti ja Oulun koulukirjasto ovat täyttäneet 10 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Oulun kaupunginkirjasto ja Oulun koulukirjastot haastavat kaikki Oulun asukkaat, päiväkodit, koulut, nuorisotilat, työyhteisöt, yhdistykset, yritykset ja median, aivan kaikki oululaiset, mukaan Oulu lukee –kampanjaan ja lukutaitotalkoisiin! Otatko haasteen vastaan?

Oulun päiväkodit, koulut ja koulukirjastot osallistuvat vuoden aikana kampanjaan omilla tapahtumillaan. Myös sinä voit jakaa oman lukukokemuksesi somessa hästägillä #oululukee tai käyttää Oulu lukee! -tunnistetta omien tapahtumiesi markkinoinnissa.

Vuonna 2008 Oulun kaupunginkirjasto ja koulukirjastot aloittivat suunnitelmallisen Kirjastoreitti -yhteistyön. Samaan aikaan Oulun koulujen kirjastotoiminta organisoitiin ja syntyi Oulun koulukirjasto. Tiesitkö, että jokaisessa oululaisessa koulussa on koulukirjasto tai yleinen kirjasto? Oulun koulukirjasto toimii 58 koululla. Kaupunginkirjaston 24 kirjastosta 12 on koulujen yhteydessä. Kirjastoautot Teuvo ja Onneli ajavat yhteensä 30 eri koululla. Onneli vierailee lisäksi lähes sadalla päiväkodilla. Oulu todellakin on monien kirjastojen kaupunki!

Kirjastoreittiä kulkemalla jokainen koululainen pääsee kouluvuosiensa aikana käymään kirjastossa tai kirjastoautossa. Lapset ja nuoret saavat osallistua kirjavinkkauksiin ja tiedonhaun opetuksiin. Kirjastoreitin tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten lukuinnostusta. Kirjastoreitillä tähdätään myös monipuolisiin tiedonhankintataitoihin. Kirjastoreitistä voit lukea lisää verkkosivuilta www.kirjastoreitti.fi.

Yhteistyö kaupunginkirjaston ja koulukirjaston välillä on syventynyt entisestään. Syksystä 2018 alkaen Oulun kaupunginkirjaston ja koulukirjastojen aineisto löytyy samasta OUTI-verkkokirjastosta. Myös kirjastokortti on yhteinen. Opettajien ja kirjastoammattilaisten yhteistyö lukutaitojen edistämisessä on valtavan tärkeää ja oululainen yhteistyö on hienona esimerkkinä muillekin.

Yhteistyötä tehdään monessa muodossa Kirjastoreitin ympärillä. On näyttelyitä, tapahtumia, vinkkauksia koko koululle ja koulujen juhlia kirjaston tiloissa. Kirjasto tarjoaa myös verkkomateriaaleja opettajien tiedonhallinnan taitojen opettamisen tueksi. Jokakeväinen Kesän kivoin kortti -kampanja muistuttaa vanhempia hankkimaan oman kirjastokortin ekaluokkalaiselle ennen koulun alkua. Oulun kaupungin kirjallisuusdiplomi puolestaan tuo perheitä kirjastoon lainaamaan luettavaa.

10 vuotta Kirjastoreitti-yhteistyötä on siis tullut täyteen. Juhlavuoden kunniaksi Oulun kaupunginkirjasto ja Oulun koulukirjastot haastavat kaikki oululaiset lukemaan vuonna 2019! Mitä kaikkea keksimmekään, että voimme edistää lasten, nuorten ja aikuisten lukemista. Toteutukset ovat vapaita. Luetaan yhdessä!

Lue lisää: ouka.fi/oululukee

Jakolinkki

Facebook Instagram Oulun kaupunginkirjasto Instagram Vinkkaamo Twitter YouTube