Kirjastossa tapahtuu

Nuori100-valokuvanäyttely

Aika: 3.7. - 27.7.2018
Paikka: Oulunsalon kirjasto, Karhuojantie 2, Oulu

“Onnistunut muotokuva menee pintaa syvemmälle, se kertoo jotain sellaista, mitä sanoin olisi mahdotonta tavoittaa.” Nuori100-valokuvanäyttely esittelee oululaisten nuorten muotokuvatyöpajojen satoa.

Oulun alueen nuorisotaloissa järjestettiin vuoden 2017 aikana lukuisia valokuvaustyöpajoja ammattivalokuvaaja Harri Tarvaisen johdolla. Muotokuvausteemaisten valokuvauskurssien aikana nuoret oppivat valokuvausta järjestelmäkameralla, sommittelun perussääntöjä sekä studiotyöskentelyä. Kameran edessä ja takana vietetyn ajan lomassa työpajoissa keskusteltiin mediasta ja medialukutaidosta mm. kuvankäsittelyesimerkkien ja mainosten analysoinnin muodossa.

"Itsetunto rakentuu sekä ulkoa, että sisältä tulevista palautteista, valokuvaus on mahtavasti näissä molemmissa rajapinnoissa. Kameran edessä ollessa henkilö näkee itsensä ulkopuolisin silmin, hyvä omakuva sitoo ihmisen osaksi muuta maailmaa. Kuvatessa ihminen on taas subjekti, tekijä, joka omilla luovilla ratkaisuilla pystyy luomaan kauneutta." kurssin vetäjä, valokuvaaja Harri Tarvainen kertoo. “Onnistunut muotokuva menee pintaa syvemmälle, se kertoo jotain sellaista, mitä sanoin olisi mahdotonta tavoittaa,” Tarvainen jatkaa.  Valokuvatessa oppiminen on nopeaa ja konkreettista, tavoitteena on ollut tarjota onnistumisen elämysten lisäksi myös työkaluja median hahmottamiseen. Sisällöntuotantoon ja viestintään liittyvistä taidoista on tulevaisuudessa hyötyä enenevissä määrin myös muilla kuin media-aloilla.

Nuori100 -valokuvaustyöpajat huipentuvat kiertävään valokuvanäyttelyyn.

Kopioi tapahtuman jakolinkki

Facebook Instagram Twitter YouTube

Ohje sähköisten julisteiden toimittamisesta kirjastoihin

Näytön kuvasuhde 16:9, vaaka (esim. 1920x1080px) Muunkokoiset kuvat skaalataan näytölle sopiviksi.

Toimivimmat tiedostomuodot: jpg, png

Lähetä osoitteeseen lehtisali.kirjasto@ouka.fi, otsikoi selkeästi.

Kulttuuriaiheiset julisteet ovat etusijalla.

Sähköisiä infonäyttöjä on seuraavissa kirjastoissa: pääkirjasto (2 kpl), Haukipudas, Jääli, Kaakkuri, Kaijonharju, Kastelli, Kaukovainio, Kiiminki, Maikkula, Myllyoja, Oulunsalo, Rajakylä ja Ritaharju.

Kirjaston logo

Oulun kaupunginkirjaston logo

jpg

pdf

nega png