Ajankohtaista
Etäopetuksessa olevien oppilaiden eväsjakelua laajennetaan
Koronaviruksesta johtuvan poikkeustilanteen vuoksi kouluateria on järjestetty 18.3. alkaen lähiopetuksessa oleville oppilaille. Etäopetuksessa olevien oppilaiden eväsjakelua pilotoidaan Oulussa neljällä koululla 30.3.-3.4. Pilotista saatujen kokemusten perusteella on päätetty laajentaa eväsjakelua 7.4. alkaen kolmeenkymmeneen kouluun.
Eväsjakelua laajennetaan tiistaina 7.4. Laajentamista kokeillaan noin kaksi viikkoa 7. - 17.4. On mahdollista, että eväsjakelua jatketaan tämän jälkeenkin, mikäli valtakunnan tai kaupungin tasolta ei tule uusia toimintaohjeita.
Etäopetuksessa oleville jaettavat tuotteet ovat yksittäispakattuja. Eväspakkaus voi olla yhden, kahden tai kolmen päivän annoksissa. Se sisältää pääruoan sekä esimerkiksi 2-3 seuraavista: kokonainen hedelmä, tuoremehujuoma, välipalakeksi, kuivatut hedelmät. Eväspakkauksia jaetaan kaksi kertaa viikossa. Koulut ilmoittavat omille oppilailleen, minä päivinä pakkaukset ovat noudettavissa.
Eväspakkaukset haetaan kotiosoitteen mukaisesta lähimmästä koulusta. Myös erikois- ja erityisluokkien ja Oulun kansainvälisen koulun oppilaat hakevat eväspakkaukset kotiosoitteen mukaisesta lähimmästä koulusta.
Eväspakkauksia jaetaan seuraavissa kouluissa:
Pohjoinen alue:
Rajakylän koulu
Ritaharjun koulu
Kellon koulu
Haukiputaan koulu
Martinniemen koulu
Pateniemen koulu
Pöllönkankaan koulu
Keskinen alue:
Lintulammen koulu
Kastellin koulu
Myllytullin koulu
Tuiran koulu
Merikosken koulu
Paulaharjun koulu
Itäinen alue:
Myllyojan koulu
Yli-iin koulu
Ylikiimingin koulu
Vesalan koulu
Huttukylän koulu
Kiiminkijoen koulu
Alakylän koulu
Jäälin koulu
Talvikankaan koulu
Eteläinen alue:
Kaakkurin koulu
Pitkäkankaan koulu
Maikkulan koulu
Kaukovainion koulu
Metsokankaan koulu
Madekosken koulu
Niemenrannan koulu
Oulunsalon Kirkonkylän koulu
Huoltajilta tiedustellaan ruoan tarvetta loppuviikon aikana. Ruoan tarpeesta voi ilmoittaa myöhemminkin oman koulun rehtorille.
Ruoan jakelussa noudatetaan terveysviranomaisten koronavirukseen liittyviä hygieniaohjeita. Lounasannosten jakelu tapahtuu eri tilassa kuin lähiopetusoppilaiden ruokailu.