Ajankohtaista
Infektio-oireisia lapsia ei päiväkotiin ja kouluun keskiviikosta 25.3. alkaen
Koronaviruksen esiintyvyyden nopea nousu Pohjoismaissa ja Etelä-Suomen alueella alkuviikosta ennustaa koronavirustapausten lisääntyvän myös Oulun alueella lähiaikoina.
Tämän vuoksi Oulun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jarkko Huusko ja terveysjohtaja Jorma Mäkitalo suosittelevat, että infektio-oireiset lapset eivät mene kouluun tai päiväkotiin 25.3. alkaen. Tämä koskee lapsia, joilla on lieviäkin oireita, kuten nuhaa, yskää tai kurkkukipua.
Vaikka nykytiedon mukaan lapsilla ja nuorilla uuden koronaviruksen aiheuttamaa tautia on todettu vähän ja oireet tällä potilasryhmällä ovat olleet lieviä, on tärkeää vähentää riskiä, että koronavirustartunnat leviäisivät päiväkodeissa ja kouluissa. Tällä suojellaan myös henkilökuntaa.
Muistutamme lisäksi vanhempia, että isovanhemmat eivät saa tulla hoitamaan sairasta lasta. Myöskään yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisessä työssä olevan vanhemman ei suositella jäävän pois töistä hoitamaan lasta kotiin, jos vaihtoehtoja on.
Oulun kaupungin ajantasainen tieto koronavirukseen liittyen löytyy sivulta www.ouka.fi/korona.