Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ajankohtaista

< Takaisin

Koronarokotukset kouluilla käynnistyvät 13.8. alkaen

6.-9.-luokkalaisten ja lukiolaisten koronarokotuksia järjestetään Oulun kouluilla 13.-27. elokuuta. Lisäksi 12 vuotta täyttäneillä on ollut jo rokotusmahdollisuus Ouluhallilla maanantaista 9.8. lähtien.

Keskustan alueen lukiolaisille järjestetään rokotukset Ouluhallilla lukioiden kanssa sovittuina päivinä. Muiden lukioiden rokotusajankohdista ollaan yhteydessä kunkin lukion kanssa.

Rokotukset aloitetaan perjantaina 13.8. Kiiminkipuiston koulusta ja ne jatkuvat edelleen maanantaina 16.8. koulukohtaisen suunnitelman mukaan. Hyvinvointikeskusten alueilla kouluterveydenhoitajat sopivat koulujen rehtoreiden kanssa rokotusten ajankohdat, viestinnän oppilaille, huoltajille (ml. lupa rokottamiseen) ja opettajille sekä tilavaraukset.

Rokotuksissa käytetään Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. Kouluterveydenhoitajien lisäksi rokotuksiin pyritään saamaan henkilöstöä ja kirjaamisen tekniikkaa myös Ouluhallilta.

Kunkin koulun rokotuksiin liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä koulun terveydenhoitajaan.

Koululaisten koronarokotukset toteutetaan Valtioneuvoston asetusmuutoksen mukaan. Valtioneuvosto teki asetusmuutoksen koskien koronarokotusten laajentamista kaikkiin 12—15-vuotiaisiin 5.8.2021. Asetuksen voimaantulopäivä oli 9.8.2021.

Lue lisää: www.ouka.fi/koronarokotukset

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset