Ajankohtaista
Koronatilanne Oulussa 13.11.2020 – koulualtistuminen Kastellin yläkoulussa
Epidemiatilanne on Oulussa rauhallinen ja se on rauhoittunut myös edelliseen viikkoon nähden.
Tartuntojen määrä
Tänään perjantaina 13.11.2020 Oulussa on kello 15 mennessä todettu viisi uutta koronatartuntaa. Tällä viikolla on perjantai-iltapäivään mennessä todettu yhteensä 28 koronatartuntaa, mikä vähemmän kuin viime viikolla samaan aikaan.
Ilmaantuvuus Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla
Oulussa 13.11. koronan 14 vuorokauden alueellinen ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on laskenut maanantain 58,8:sta perjantain 47,7:ään. Pohjois-Pohjanmaalla ilmaantuvuus on laskenut maanantain 36:sta perjantain 31,6:een.
Sairaalahoidossa olevat
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa vähemmän kuin viisi henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa on myös hoidossa alle viisi koronapotilasta.
Joukkoaltistumiset Oulussa
Kastellin koulussa, yläkoulun puolella, on todettu tänään 13.11. korona-altistuminen. Tapauksen selvittely on kesken, karanteeniin asetetaan noin 40 henkilöä.
Eilen ilmoitetussa Oulun kaupungin Kisakentän päiväkodissa on todettu korona-altistuminen johti 15 henkilön karanteeniin. Päiväkodin muu toiminta jatkuu normaalisti.
Eilen ilmoitetussa Oulun kaupungin ostopalveluyksikkönä toimivassa Attendo Savotanpuiston Metsätähti -ryhmäkodissa, jossa oli todettu koronatartunta työntekijällä, ei ole testeissä havaittu jatkotartuntoja. Tehostetut turvatoimet jatkuvat.
Oulussa on tällä viikolla tullut ilmi torstai-iltapäivään mennessä kuusi joukkoaltistumista. Karanteeniin on asetettu tällä viikolla perjantai-iltapäivään mennessä 159 henkilöä. Joukkoaltistumisia ja karanteeniin asettamisia on tällä viikolla ollut hieman vähemmän kuin viime viikolla samaan aikaan.
Testaaminen Oulussa
Näytteenotto on vilkastunut alkuviikon luvuista, tällä viikolla näytteitä otetaan todennäköisesti hieman yli 3000 näytettä, mikä on saman verran kuin viime viikolla.
Testaus toimii sujuvasti ajanvarauksella Oulussa. Lievilläkin oireilla tulee aina hakeutua testiin. Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä, Oritkarin drive-in-testauspisteellä ja koronavastaanotoilla.
Katso ohjeet, miten pääset Oulussa näytteenottoon: www.ouka.fi/korona.
Oulun alueen suosituksia on jatkettu 3.12. saakka
Oulun kaupunkiin suunnattujen suositusten voimassaoloaikaa on jatkettu 3.12.2020 saakka, jotta varmistetaan koronatilanteen rauhoittuminen.
• Suosittelemme käyttämään kasvomaskia julkisissa sisätiloissa ja yleisötapahtumissa.
• Suosittelemme, että ei pidetä yli 20 hengen yksityistilaisuuksia.
• Suosittelemme noudattamaan ryhmämuotoiseen harrastamiseen tehtyjä ohjeita.
• Suosittelemme välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike).