Ajankohtaista

< Takaisin

Koronatilanne Oulussa 26.11.2020 – joukkoaltistuminen Merikosken koululla

Oulu on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Korkeat uusien tartuntojen määrät jatkuvat, joskaan ei eilisen ennätystasolla.

Tartuntojen määrä Oulussa tänään

Tänään torstaina 26.11.2020 Oulussa on kello 12 mennessä todettu 14 uutta koronatartuntaa.

Joukkoaltistumiset Oulussa tänään

Merikosken koululla on tullut ilmi tänään torstaina 26.11.2020 joukkoaltistuminen, joka on tapahtunut viime viikolla. Yli 30 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Tartuntojen määrä tällä viikolla

Oulussa on kuluneella viikolla todettu torstaihin klo 12 mennessä 71 uutta koronatartuntaa, mikä on lähes yhtä paljon kuin koko viime viikolla yhteensä.

Joukkoaltistumiset tällä viikolla

Joukkoaltistumisia on tällä viikolla todettu torstaihin klo 12 mennessä 8 kappaletta.

Karanteeniin on tällä viikolla asetettu jo lähes 350 henkilöä eli lähes yhtä paljon kuin koko viime viikolla yhteensä. Jäljitystyö on ollut kiireistä.

Sairaalahoidossa olevat

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa alle viisi henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa ei ole koronapotilaita hoidossa.

Testaaminen

Testaaminen Oulun kaupungin näytteenottopaikoilla jatkuu vilkkaana.

Oritkarin drive-in-piste suljetaan sunnuntaina 29.11. Näytteenottoaikoja lisätään Limingantullin näytteenottopisteelle.

Testaus toimii Oulussa sujuvasti ajanvarauksella. Lievilläkin oireilla tulee aina hakeutua testiin. Testiin mennessä ja sieltä palattaessa tulee käyttää kasvomaskia ja koronatestin tulokset täytyy odottaa kotona.

Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä, Oritkarin drive-in-testauspisteellä (29.11. asti) ja koronavastaanotoilla.

Lisäksi näytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuolloissa.

Kiihtymisvaiheen suositukset ovat Oulussa voimassa

Oulu ja koko Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Alueella on otettu käyttöön epidemian kiihtymisvaiheen suosituksia, jotka ovat voimassa 26.11.–18.12.2020.

Uudet suositukset Oulussa

  • Suositellaan, että kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti
  • Suositellaan siirtymistä mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöihin sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa
  • Suositellaan maskin käyttöä toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa sekä työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista
  • Suositellaan, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä

Aiemmin Oulussa annetut suositukset

Maskisuositus (koskee yli 15-vuotiaita):

  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa
  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää
  • Koronavirustestiin matkalla ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä, mikäli turvavälit eivät toteudu. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita. Sosiaalihuollon ympärivuorokautisen hoidon toimintayksiköissä suositus henkilökunnan suunenäsuojainten käytöstä on ollut voimassa jo aiemmin ja jatkuu entisenlaisena
  • Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Harrastusryhmät:

  • Suositellaan noudattamaan ryhmämuotoiseen harrastamiseen annettuja tarkennettuja turvallisuusohjeita

Riskiryhmät:

  • Suositellaan välttämään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (esimerkiksi yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike.)

Katso myös uutinen: Oulu on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen – uusia suosituksia voimaan

Oulun kaupungin koronasivut: www.ouka.fi/korona

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset