Ajankohtaista

< Takaisin

Koronatilanne Oulussa 30.11.2020 – joukkoaltistuksia Kastellin lukiossa ja Pateniemen yläkoulussa sekä mahdollinen joukkoaltistus Kärppä-pelin klubilla

Oulu ja Pohjois-Pohjanmaa ovat koronaepidemian leviämisvaiheessa. Oululaisten osuus tartuntamääristä on korkea, Stora Enson työmaan ulkomaalaisten työntekijöiden tartuntojen määrä näyttää vähentyvän. Stora Enso on toteuttamassa toisen testikierroksen tilanteen varmistamiseksi ja testaamista jatketaan niin kauan kuin on tarvetta.

Tartuntojen määrä Oulussa tänään

Tänään maanantaina 30.11.2020 oululaisilla on todettu kello 15 mennessä uusia koronatartuntoja yhteensä 20 kappaletta. Lisäksi Stora Enson tartuntaryppääseen liittyen ulkomaalaisilla työntekijöillä on todettu kolme tartuntaa. 

Tartuntalähteistä yleisin on perheen sisäiset tartunnat, lisäksi on yksittäisiä tartuntoja työstä, koulusta, harrasteista ja kotimaan matkailusta.

Joukkoaltistumiset Oulussa tänään

Tänään maanantaina 30.11.2020 on kello 15 mennessä tullut ilmi kaksi joukkoaltistumista, jotka ovat tapahtuneet Kastellin lukiossa ja Pateniemen yläkoulussa. 

Pateniemen yläkoulun altistukseen liittyen liki 40 henkilö on määrätty karanteeniin. Kastelin lukion osalta selvittely on kesken. Altistuneisiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Karanteeniin on asetettu tänään yhteensä 78 henkilöä, määrä tulee kuitenkin vielä kasvamaan. 

Lisäksi lauantaina 28.11. Kärppä-pelin ProJob-klubilla kello 17–22 olleet ovat voineet altistua koronalle. Klubilla tänä aikana oleskelleiden henkilöiden tulee seurata tavallista tarkemmin vointiaan ja hakeutua lievilläkin oireilla välittömästi koronatestiin maskilla suojautuneena.

Tartuntojen määrä viime viikolla

Oulussa viime viikolla (viikko 48) todettiin tartuntoja 164 oululaisella ja lisäksi ulkomaisilla työntekijöillä Stora Enson työmaalla 67 henkilöllä. 

Joukkoaltistumiset viime viikolla

Viime viikolla (viikko 48) Oulussa todettiin yhteensä 21 joukkoaltistustapausta ja yhteensä 788 henkilöä asetettiin karanteeniin. 

Sairaalahoidossa olevat

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa viisi henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa ei ole koronapotilaita hoidossa.

Testaaminen

Oulun kaupungin näytteenottopisteissä otettiin viime viikolla (viikko 48) 4029 koronanäytettä Oulun kaupungin näytteenottopisteissä. Tämä on ennätysmäärä koko epidemian aikana. Kuluvalle viikolle (viikko 49) on lisätty näytteenottoaikoja 70–140 päivää kohden.

Oritkarin drive-in-testauspiste on suljettu. Oulun kaupungin näytteenottopisteet sijaitsevat Limingantullin näytteenottopisteellä ja koronavastaanotoilla. Lisäksi näytteitä otetaan yhteispäivystyksessä, yksityisillä lääkäriasemilla sekä työterveyshuolloissa.

Suositukset

Oulun kaupungin koronasivuilta www.ouka.fi/korona löytyvät tiedot kaupungin johtoryhmän päätöksistä koronavirusepidemian leviämisvaiheen toimenpiteistä Oulussa sekä aikaisemmista suosituksista.

Tiedotetta on muutettu 1.12.2020: korjattu sana oulaisista muototoon oululaisista. Lisäksi on lisätty tieto, että koululualtistuksissa altistuneisiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä ja Pateniemen koulussa altistustapaus koskee yläkoulun puolta.

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset