Katso ajankohtaista tietoa koronaviruksesta Oulussa ja toimintaohjeet osoitteessa www.ouka.fi/korona

Ajankohtaista

< Takaisin

Lakko vaikuttaa laajasti Oulun kaupungin palveluihin 3.-9.5.2022

Päivitetty 3.5.2022

Kunta-alan 3.5.2022 alkanut lakko vaikuttaa laajasti Oulun kaupungin palveluihin 3.-9.5.2022. Tätä uutista päivitetään tarvittaessa.

Päiväkodit ja perhepäivähoito

Lakkopäivien aikana pääosa Oulun kaupungin päiväkodeista ja perhepäiväkodeista on kiinni. Lakko ei koske yksityistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta.

Sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti 2.5.2022, että Oulun kaupungin järjestämä esiopetus keskeytetään kunnallisissa toimintayksiköissä 3.-9.5.2022 lakon takia. Esiopetusta ei voida henkilöstövajeen vuoksi turvallisesti järjestää. Esiopetuksen keskeytyksen vuoksi perheille ei aiheudu muutoksesta lisäkustannuksia.

Ensisijaisesti pyritään turvaamaan varhaiskasvatus yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisissä tehtävissä toimiville sosiaali- ja terveydenhuollon, palo- ja pelastustoimen sekä poliisin henkilöstön lapsille. Edellytämme, että molemmat huoltajat, tai ainut huoltaja yhden huoltajan perheessä, työskentelevät lakon aikana kriittisissä tehtävissä.

Mikäli päiväkoteihin jää edellä mainittujen lapsien lisäksi tilaa, avoinna oleviin päiväkoteihin otetaan lapsia lakkopäivinä sitä mukaa kuin lapsia tulee paikalle. Lapsia voidaan ottaa päiväkoteihin enintään sen verran, että lakisääteisiä ryhmäkoko- ja henkilöstömitoituksia voidaan noudattaa. Paikkoja ei voi varata etukäteen.

Seuraavat päiväkodit ovat avoinna 3.- 9.5.:

Itäinen alue:

• Kiiminkijoen päiväkoti

• Hintan päiväkoti


Eteläinen alue:

• Pitkäkankaan päiväkoti

• Kuukkelin päiväkoti (jatkettu aukiolo)

• Savotta-aukion päiväkoti

• Maikkulan päiväkoti


Keskinen alue:

• Varpulan päiväkoti

• Värtön päiväkoti

• Kisakentän päiväkoti


Pohjoinen alue:

• Ruiskukan päiväkoti

• Länsituulen päiväkoti

• Kuivasjärven päiväkoti

Avoinna olevissa päiväkodeissa tarjotaan ateriat. Ruokalistamuutoksia voi tulla, ja päiväkoteja tiedotetaan mahdollisista muutoksista.

Huoltajia tiedotetaan 29.4. päiväkotien kautta tarkemmin lakon vaikutuksista. Huoltajille jaettava tiedote on luettavissa myös tästä linkistä.

Peruskoulut

Sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 26.4.2022, että Oulun kaupungin järjestämän perusopetuksen oppilaiden koulutyö keskeytyy 3.-9.5., mikäli lakko toteutuu.  Samalla keskeytyy myös koulujen iltapäivätoiminta sekä erityishuoltolain mukainen aamu- ja iltapäivähoito.

Lautakunta päätti myös, että leirikoulujen ja vastaavien toteuttaminen on mahdollista, mikäli asiasta on työntekijöiden osalta sovittu ammattiliittojen kanssa.

Sivistys- ja kulttuurilautakunta päätti 2.5.2022, että Oulun kaupungin järjestämän perusopetuksen oppilaiden koulutyön keskeyttämisen 3.-9.5. ulkopuolella rajataan sairaalaopetus. 

Lukiot, vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus

Oulun kaupungin lukioiden tiloissa ei järjestetä opetusta eikä kouluruokailua lakon aikana. Lakon aikana opiskelijat opiskelevat itsenäisesti rehtorin tai opettajan antaman ohjeiden mukaisesti.

Oulun konservatorion valintakokeet ja IB-lukion ylioppilaskirjoitukset järjestetään.

Oulu-opistossa, Oulun konservatoriossa ja Oulun taidekoulussa järjestetään opetusta soveltuvin osin.

Nuorisopalvelut

Nuorisotalojen aukioloajoissa voi olla muutoksia, ja osa on myös kiinni. Tarkempia tietoja löytyy nuorisotalojen somekanavilta Facebookista ja/tai Instagramista.

Byströmin Ohjaamo on auki lähes normaalisti. Myös suurin osa nuorten työpajoista on avoinna normaalisti.

Uimahallit ja muut liikuntapaikat

Oulun kaupungin uimahallit sekä iso osa muistakin sisäliikuntapaikoista on suljettuina. Sisäliikuntapaikoista auki ovat Ouluhalli, Linnanmaan jäähalli, Värtön liikuntahalli, Toppilan liikuntatalo, Kasarmin liikuntasali sekä koulujen ja päiväkotien liikuntasalit.

Ulkoliikuntapaikkojen huoltorakennukset on suljettu, eikä henkilökuntaa ole paikalla.

Ohjattuja ryhmiä tai muita ohjattuja liikuntapalveluita ei järjestetä myöskään avoinna olevissa liikuntapaikoissa. Liikuntapaikkojen vuoronvaraus palvelee normaalisti.

Kirjasto

Pääkirjasto on avoinna viikonloppua lukuun ottamatta. Muut kirjastoyksiköt, kirjastoautot ja omatoimet ovat alustavasti kiinni, mutta mahdollisesti joku kirjastoyksikkö tai omatoimi avataan myöhemmin asiakkaiden käyttöön. Kirjastopalvelut tiedottaa muutoksista verkkosivuillaan.

Kaupungin kulttuurilaitokset

Pohjois-Pohjanmaan museo on suljettu, muut Luupin kohteet ovat normaalisti auki.

Oulun taidemuseo on avoinna normaalisti: ti–pe 9–17, la–su 10–18.

Tiedekeskus Tietomaa on avoinna normaalisti: ma-to 9–17, pe 11–19, la-su 10–18.

Oulun linnan kellarissa voi vierailla Tähtitornin kahvilan aukioloaikoina.

Pohjois-Pohjanmaan museo on kiinni lakon aikana.

Kulttuuritalo Valve on avoinna tavallista lyhyemmillä aukioloajoilla.  Aukioloajat ovat ti 3.5.–pe 6.5. ja ma 9.5. klo 13–21, la 7.5. klo 10–16 ja su 8.5. klo 15–21.

Lakko ei vaikuta Oulu Sinfonian toimintaan.

Erityisryhmien palvelut

 Osa erityisryhmien työ- ja päivätoiminnan yksiköistä on suljettuna lakon vuoksi. Välttämätön palvelu toteutetaan keskitetysti. Välttämättömän palvelun tarve on kartoitettu ja asiakkaille ilmoitetaan lähempänä, missä työ -tai päivätoiminta toteutetaan.

Erityisryhmien ohjaajapalvelujen toimintaa supistetaan 3.–9.5. Asiakkaiden ohjaajakäyntejä voidaan joutua perumaan tai siirtämään. Olemme yhteydessä asiakkaaseen ennen käynnin ajankohtaa, jos käynti siirretään tai perutaan.

Ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten päivätoiminta, Tuiran senioritoiminta ja Aino-neuvonnan asioimispiste suljetaan lakon ajaksi.

Asiakaspalvelupisteet ovat suljettuina

Oulu10-asiointipisteet ovat suljettuina. Asiakaspalvelu toimii mahdollisuuksien mukaan puhelimessa ja muissa sähköisissä palvelukanavissa, mutta yhteydenottoihin vastaamisessa voi olla kyseisenä ajankohtana viivettä.

Bussilippuja voi ostaa lakonkin aikana

Oulun Veden asiakaspalvelu ja vesilaskutus ovat avoinna. 

Lakko ruuhkauttaa Onni-palveluliikenteen tilauksia

Lako aikana vain osa Onni-palveluliikenteen tilauksia vastaanottavasta matkapalvelukeskuksen henkilöstöstä on töissä. Työnseisauksen aikana matkapalvelukeskuksen kautta tilattavien kyytien osalta voi tapahtua viivästyksiä ja puhelinpalvelu voi ruuhkautua. Häiriöt koskevat joukkoliikenteeseen kuuluvan Onni-palveluliikenteen ohella myös matkapalvelukeskuksen hoitamia vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain alaisia kyytitilauksia.

Työtaistelun ulkopuolelle rajattu tietyt työtehtävät

Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Kiireellinen hoito akuuttivastaanotoilla ja suun terveyden huollossa on rajattu työtaistelun ulkopuolelle. Lisäksi työtaistelun ulkopuolelle on rajattu muun muassa ympärivuorokautinen hoito ja hoiva sekä vammaisten, kehitysvammaisten ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien tuettu asuminen sekä kotihoidon palvelut. Näissä palvelut toimivat normaalisti.

Lakko ei vaikuta vedenpuhdistukseen, jätevedenkäsittelyyn tai vesijohtoverkostojen kunnossapitoon, eikä siten vaikuta kuntalaisten vedensaantiin.

Tieto lakon mahdollisesta peruuntumisesta voi tulla hyvinkin myöhään. Pyydämme seuraamaan aiheesta Oulun kaupungin nettisivuja www.ouka.fi/oulu/ajankohtaista.

 

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset