Ajankohtaista
Oulun kaupungin ohje opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä koronavirusepidemian aikana
Oulun alueella koronavirusepidemia on pysynyt rauhallisena. Viimeisten viikkojen aikana on tietoon tullut vain muutama uusi tautitapaus. Tulevien kuukausien aikana odotetaan tautitapausten kuitenkin nousevan. Valtioneuvosto päätti 29.4.2020 purkaa valmiuslakiin perustuvat varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitustoimenpiteet, joilla lähiopetusta oli rajoitettu.
Oulun kaupunki haluaa tarkentaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 4.5.2020 antamaa ohjeistusta (pdf) seuraavasti:
Kouluun tai varhaiskasvatukseen ei saa tulla sairaana
- Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Pelkkien oireiden perusteella koronavirusinfektiota ei voi erottaa muista virustulehduksista. Mikäli lapsella tai aikuisella on lieviäkään infektioon viittaavia oireita, pitää hänen jäädä kotihoitoon ja hakeutua koronavirustesteihin.
- Jos samassa taloudessa asuva oireeton henkilö on asetettu viranomaisen toimesta karanteeniin, voivat muut saman talouden oireettomat henkilöt liikkua normaalisti, käydä koulua tai mennä töihin. Tilanne muuttuu, jos karanteeniin asetettu alkaa oireilemaan. Tällöin on syytä oireisen henkilön mennä koronatesteihin ja muut samassa taloudessa asuvat henkilöt jäävät kotikaranteeniin ainakin siihen saakka, kunnes koronatestin tulos on selvillä. Jos tulos on negatiivinen, voivat oireettomat henkilöt palata varhaiskasvatukseen, kouluun tai töihin. Työntekijä saa poissaolosta todistuksen näytevastauksen odotusajalle tartuntatautihoitajan kautta.
- Jos lapsi sairastuu päivän aikana, oireinen lapsi siirretään välittömästi erilliseen, aiemmin yksikössä mietittyyn tilaan odottamaan vanhempaa tarvittaessa aikuisen valvonnassa. Lapselle voidaan asentaa kirurginen suu-nenäsuojus, mikäli sen pitäminen onnistuu lapsen ikä huomioiden. Mikäli aikuinen on samassa huoneessa, käyttää hän suojautumiseen kirurgista suu-nenäsuojusta. Kasvosuojus asennetaan puhtain käsin ja sen riisumisen jälkeen kädet pestään ja/tai käytetään käsidesiä.
- Jos päiväkoti-ikäinen lapsi sairastuu ja vanhempi jää häntä hoitamaan kotiin, niin muita lapsia ei tuoda päiväkotiin. Tällä pyritään estämään mahdollisia altistuksia, joita syntyy, jos terve lapsi myöhemmin päiväkodissa ollessaan alkaa oireilemaan.
Riskiryhmään kuuluvat
- Oikeus saada perusopetusta on perustuslaissa säädetty subjektiivinen oikeus, joka kuuluu yhdenvertaisesti kaikille. Pyydettäessä arviota lapsen osallistumisesta koulun lähiopetukseen, tulee ottaa yhteyttä joko kouluterveydenhuoltoon tai lasta hoitavan lääkärin yksikköön. Lastenlääkärit ovat kirjoittaneet valtakunnallisesti käytössä olevan ohjeen arvioitaessa lapsen osallistumista koulun lähiopetukseen. Ohje on luettavissa Oulun kaupungin verkkosivuilla.
Jos koulussa tai varhaiskasvatuksessa todetaan koronavirustartunta
- Nämä ohjeet on laadittu, jotta mahdollinen koronatartuntatapaus ei johda laajaan altistumiseen ja mahdolliset karanteenitoimet voivat olla kohdennettuja.
- Jos lapsi sairastuu päivän aikana, ilmoitetaan varhaiskasvatuksen yksikön johtajalle tai koulun rehtorille ne henkilöt, joiden kanssa lapsi on ollut tekemisissä vähintään 15 minuuttia sen päivän aikana. Näitä tietoja tarvitaan, jos lapsen oireiden taustalla todetaan koronavirusinfektio.
- Oulun kaupungin tartuntatautiyksikkö tekee tartuntojen selvitystyön ja koronavirukselle altistuneet henkilöt kontaktoidaan ja asetetaan karanteeniin 14 vuorokaudeksi.
- Koronavirustartunnan saaneen on oltava pois koulusta tai varhaiskasvatuksesta vähintään 14 vuorokauden ajan oireiden alkamisesta, mutta tarvittaessa pidempään niin, että hän on ollut vähintään kaksi vuorokautta oireeton ennen kuin palaa kouluun tai varhaiskasvatukseen.