Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun nuorisovaalien äänestysaika alkaa 24. marraskuuta

Oulun nuorisovaalien äänestysaika alkaa 24.11. Ehdokkaita vaaleissa on 41. Ehdokkaisiin voi tutustua Oulun nuorisovaalien nettisivuilla. Sivulta on linkki myös nuorisovaalikoneeseen, jonka avulla nuoret voivat etsiä itselleen sopivaa ehdokasta.

Nuorisovaaleilla valitaan Oulun nuorisovaltuusto ONEen 24 varsinaista jäsentä ja 6 varajäsentä. Uusi nuorisovaltuusto aloittaa toimintansa tammikuussa 2021.

Nuorisovaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki vuosina 2001-2007 syntyneet oululaiset tai Oulussa opiskelevat nuoret. Nuorisovaaleissa äänioikeutettuja on noin 18 000. 

Nuorisovaalien äänestysaika on 24.11.-­­3.12.2020. Äänestäminen alkaa tiistaina 24.11 klo 10.00 ja loppuu torstaina 3.12 klo 12.  Nuorisovaaleissa äänestäminen tapahtuu koulujen ja oppilaitosten kautta.

Nuoret, jotka eivät ole opiskelijoita tai ovat muuten estyneet äänestämästä omassa oppilaitoksessa, voivat käydä äänestämässä Byströmin Ohjaamon Nuorten tieto ja neuvontapalveluissa (os. Hallituskatu 5 A).

Uudet nuorisovaltuuston jäsenet julkistetaan nuorten itsenäisyyspäiväjuhlan livelähetyksessä 3.12. klo 18. Livelähetystä voi seurata Nuorten Oulun Youtube- ja Instagram-kanavilla.  

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset