Ajankohtaista
Oulussa Pitkäkankaan koulussa 30 karanteeniin
Oulunsalossa Pitkäkankaan koulussa on todettu koronatartunta ja Oulun kaupungin tartuntatautilääkäri on asettanut 30 altistunutta henkilöä karanteeniin.
Jokaiseen altistuneeseen tai hänen huoltajaansa ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Tartuntatautilääkärin asettama karanteeni kestää 10 päivää. Karanteenia tulee noudattaa, eikä silloin voi esimerkiksi käydä kaupassa tai tavata muita kuin omia perheenjäseniä.
Karanteenissa olevan oireettoman henkilön perheenjäsenet voivat elää normaalisti. Jos karanteenissa oleva henkilö saa koronaan viittaavia oireita, hänen tulee hakeutua näytteenottoon. Tällöin perheenjäsenten on hyvä jäädä kotiin odottamaan testituloksen valmistumista.
Oulussa uusia tartuntoja on tällä viikolla torstain 29.10.2020 alkuiltaan mennessä ilmennyt yhteensä 45 kappaletta, joukkoaltistumisia on 9 ja altistuneita on asetettu karanteeniin yhteensä yli 200.