Ajankohtaista

Yli tuhat eskaria ja koululaista edistävät parempaa tulevaisuutta Toivon Agenda 2030 -tapahtumassa 29.5.

 

Oululaiset lapset ja nuoret tekevät kestävän kehityksen Agenda 2030 -teemoja näkyväksi toiminnallisella ja vaikuttavalla tavalla Toivon Agenda -tapahtumassa tiistaina 29.5. klo 10-14 Oulun kaupunginkirjastossa ja Oulun teatterissa sekä niiden välisellä piha-alueella. Oulun-tapahtuma toimii eurooppalaisen kestävän kehityksen viikon avajaisina. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet.

Katso ohjelma (pdf)

Eskarit pääsevät sukeltamaan vedenalaiseen elämään, ja meripelastajat onkivat päivän aikana vapaaehtoisia pelastautumispukuihin puettuja pelastettavia. Kalatalousneuvonta esittelee nykyajan hyljeystävällisiä kalastusvälineitä, ja luvassa on myös oikeaa kalojen istutusta. Metsähallituksen meritiimi tutustuttaa Perämeren vedenalaiseen luontoon. Liikkuva koulu liikuttaa ekologisesti. Laituritilassa esiintyy Laanilan draamaryhmä vuorotellen Vastarannan Siilin kanssa. Taikuri Roope esiintyy kirjastolla. 

Teatterin lämpiön isolla lavalla on Non Boutiquen kestävän vaatemalliston muotinäytös, jonka toteuttavat Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelijat. Nuoria ja lahjakkaita muusikoita tulee Laanilan ja Pohjankartanon kouluista sekä Madetojan musiikkilukiosta. Lavalla nähdään myös lyhyitä tietoiskuja Agendan aiheista, sekä sukupuoliroolien ja ammattien paneelikeskustelu. Power Mover -tanssijat hyppäävät lavalle puolen päivän jälkeen. Lavan tapahtumat juontavat ysiluokkalaiset Miika ja Elias. 

Sukupuolten tasa-arvoa nostatetaan Oulunlahden Ekosotureiden toiminnallisella tasa-arvohipalla. Laanilan koulun vihreälippulaiset kudotuttavat maailman pisimmän karvamadon. Soutukisassa tuotetaan ihmisvoimalla energiaa. Oiva Roina opastaa kierrätyspisteelle, ja Laanilan lukiolaiset visioivat yhdessä kävijöiden kanssa tulevaisuuden Oulun. Ulkona voi rakentaa hyönteishotellin Oulun steinerkoulun opastuksella. Pihalla on myös keppihevostelua ja Kukka-poni.

Mahdollisuuksien tori sijaitsee teatterin ala-aulassa, jossa on 32 järjestöä ja yhdistystä esittelemässä toimintaansa sekä tuomassa tärkeitä globaaleja aiheita lasten, nuorten ja aikuisten pohdittavaksi. Mahdollisuuksien torilla nähdään mm. Seta ry, AIESEC, SPR, MLL, Oulun ensi- ja turvakoti, Parasta Lapsille, YK-yhdistys, Animalia, Luonto-Liitto, Lähiöinnostajat, Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistys, Yasmine ry ja Oulun hengitysyhdistys.

Kestävän kehityksen Agenda 2030 on kaikkien agenda. Agenda 2030 -tavoitteiden päämääränä on tehdä maailmasta parempi paikka meille kaikille. Se on mahdollista, jos huomioimme sekä ympäristön, ihmiset ja ihmisoikeudet että talouden näkökulmat. 

Lisätietoja Agenda 2030 -tavoitteista:

Kestävän kehityksen tavoitteet - Agenda 2030, Suomen YK-liitto
Agenda 2030 tavoitteet yksityiskohtaisemmin

#kestäväkehitys #ykliitto

Tilaisuuden järjestävät Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto.

Tilaisuuden järjestelyissä ovat mukana myös Valtioneuvoston kanslian kestävän kehityksen toimikunta, Oulun kaupunginkirjasto, Oulun teatteri, Mahdollisuuksien Tori, järjestöjä, Oulun kaupungin osallisuusryhmät, Oulun nuorten edustajisto ONE, Kiertokaari, Oulun Energia ja Veho Hyötyajoneuvot Oulu.

Jakolinkki

Ilmoitukset ja kuulutukset

Oulun kaupungin ilmoitukset ja kuulutukset liitteineen voi lukea osoitteessa ouka.fi/kuulutukset