"Oulun koulu, Porin tori, Kuopion kalakukko". Vanha loru kertoo kustakin kaupungista tärkeimmän. Oulu on ollut alueensa koulukeskus jo 400 vuotta ja on edelleen Pohjois-Suomen suosituin ja monipuolisin opiskelukaupunki. Oulussa on 50 000 opiskelijakaveria. 

Koulutuksen ja opiskelun sivuilla on kattavasti tietoa Oulun perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta sekä linkkejä muuhun koulutukseen. Kouluilla on omat kotisivut.

Ajankohtaista

< Takaisin

Lasten ja nuorten kaupunkikokous jakoi 10 000 euroa

Lasten ja nuorten kaupunkikokous järjestettiin torstaina 2. toukokuuta Oulun teatterilla, jo 11. kerran.

Kokouksen puheenjohtajina toimivat nuorisovaltuusto ONEn varapuheenjohtaja Kalle Kääriäinen ja Ylikiimingin Y.K.S.1.-osallisuusryhmän puheenjohtaja Olli Alasaarela. Kokouksen avasi nuorisovaltuusto ONEn puheenjohtaja Kalle Pyky.

Lasten ja nuorten alueelliset osallisuusryhmät sekä nuorisovaltuusto ONE toivat kokoukseen esityksiä, joiden toteuttamisesta kaupunkikokous päätti. Päätökset määrärahan jakamisesta teki n. 48-henkinen edustajisto, joka muodostuu kaikista osallisuusryhmistä. 

Kaupunkikokouksella oli käytettävissään 10 000 euron määräraha, jonka käyttökohteista kokouksessa päätettiin.
 

10 000 euron määräraha jaetaan seuraaville ehdotuksille:

HaVa, Haukiputaan vaikuttajat: Salibandyvarusteita Martinniemen koululle, 1 040 €

MAJP, Merikosken Asialliset Ja Pätevät: Peilejä ja penkkejä Merikosken koululle, 1 785 €

MaNu, Maikkulan Nuoret: Pöytäjalkapallopeli Maikkulan nuorisotalolle, 1 440 €

OKEVA, Oulun Keskustan Alueen Vaikuttajat: Lautapelejä ja viihdykettä eri koulujen välitunneille, 200 €

TeKo, Toppilan elinympäristö – Koskelan olosuhteet: Hiihtovälineet Merikosken koulun Merituulen yksikköön, 2 000 €

VeTo, Vaikuttaa etelässä, Toimia Oulussa: Välituntivälineitä Teuvo Pakkalan ja Pohjankartanon kouluille, 1 200 €

Y.K.S.I, Ylikiimingin Suuret Ideoijat: Koripallokenttä Ylikiimingin koululle, 1 029 €

YO, Yli-Iin osallisuusryhmä: Kirjaston "Nuorten huone" -projekti, 1 500 €


Osa esityksistä viedään eteenpäin päätöksentekoon lausuntoesityksinä eli kannanottoina eri asioista. Kolme eniten ääniä saanutta lausuntoesitystä viedään syksyllä nuorten vaikuttajapäivän tapahtuman työpajoihin, joissa lapset ja nuoret kokoontuvat saman pöydän ääreen päättäjien ja virkamiesten kanssa työstämään lausuntoehdotuksia.
 

Seuraavat lausuntoesitykset valittiin jatkoon, ja ne käsitellään syksyllä nuorten vaikuttajapäivän tapahtumassa:

Kipa, Kiimingin osalllisuusryhmä: Lisää nuotiopaikkoja Koiteliin

ONE, Oulun Nuorten Edustajisto: Nuorten vapaa-ajan tila Ouluun

YO, Yli-Iin osallisuusryhmä: Möljän uimarannan kunnostus


Kokousta seurasi Oulun teatterilla kutsuvierasjoukko, jossa on oppilaita Oulun eri kouluista opettajineen, osallisuusnuoria sekä nuorten parissa työskenteleviä.

Kaupunkikokous on osa Oulun kaupungin lasten ja nuorten osallisuustoimintaa, jota perusopetus- ja nuorisopalvelut koordinoi.

Jakolinkki

Sivistys- ja kulttuuripalvelut

  • Käyntiosoite work Oulu 10 (Torikatu 10), 90100 Oulu
  • Postiosoite postal PL 17, 90015 OULUN KAUPUNKI
  • Puhelin work 08 558 410 (vaihde)
  • Sähköposti
  • Verkkosivut Johdon yhteystiedot
  • Aukioloajat ma - pe klo 8 - 16
Tiedot esitetään hCard-muodossa.