Rehtorin terveiset - Länsituulen koulu - Oulun kaupunki

Rehtorin terveiset Rehtorin terveiset

Hyvät Länsituulen koulun huoltajat ja kouluväki

Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2017-2018. Länsituulen koulun toiminnassa alkaa yhdeksäs toimintavuosi. Se tarkoittaa, että keväällä peruskoulunsa päättää ensimmäisen kerran oppilaat, jotka ovat käyneet koko peruskoulunsa meidän koulussa.

Koulumme painopistealueita ovat hyvinvointi koulu ja liikkuva koulu. Näiden ohella jatkamme uuden opetussuunnitelman käyttöönottamista alakoulun ja 7.-vuosiluokan osalta. Muiden yläkoulun vuosiluokkien opetussuunnitelmatyö jatkuu. Tärkeäksi koulun kehittämiskohteeksi olemme nostaneet myös kodin ja koulun yhteistyön ja huoltajien kohtaamisen.  Tämä huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on keskeinen koulun menestystekijä. Laadukas koulu ja sen toiminta on meidän kaikkien tavoite, niin kouluväen kuin huoltajien. Huoltajat, tulkaa rohkeasti mukaan tukemaan lastenne koulunkäyntiä. Yhdessä olemme vahvempia.

Koulun oppilasmäärä on edelleen kasvanut, erityisesti yläkoululaisten osalta. Kesäajan koulurakennuksen sisällä on rakennettu yläkoululaisille uusia tiloja, mm. kotitalousluokka ja fysiikka-kemian luokat. Ensi talven aikana koulun länsipuolelle rakennetaan lisätilat alakoululaisille.

Rakennustyö aiheuttaa joitakin huomioitavia asioita. Rakennusalue on aidalla suojattu. Alueelle ei ole lupa mennä koulu- tai muinakaan aikoina. Rakennusaikana alueella liikkuu lisäksi ajoneuvoja, joten koulumatkojen kulkemisessa on oltava erityisen varovainen.  Toivon, että näistä rakennustoiminnan aiheuttamista asioista keskustellaan myös kotona, jotta lasten koulunkäynnistä ja koulumatkasta olisivat mahdollisimman turvallisia.

Toivotan teille kaikille menestyksellistä lukuvuotta 2017-2018

Aarne Mäkelä