Ajankohtaista

< Takaisin

Kesäajan aukiolopoikkeuksia uimahalleissa ja muissa liikuntapalveluiden toiminnoissa

Kesä tuo aukiolopoikkeuksia uimahalleihin ja muihin liikuntapalveluiden toimintoihin. Ouluhalli palvelee kuitenkin koko kesän. Samoin vähintään yksi uimahalleista pidetään myös auki kesän aikana.

Vesi-Jatuli sulkeutuu vuosihuollon vuoksi ajalle 7.6.–15.8.2021. Oulun uimahallissa Raksilassa vuosihuolto pidetään 21.6.–11.7.2021. Raatin uimahallissa vuosihuolto on 12.7.–8.8.2021. Uimahallien vuosihuoltoja ei ole pystytty tekemään talven aikana, koska uimahalleissa on ollut koko ajan käyttäjiä, kuten kilpaurheilijoita ja koululaisryhmiä. Isolta yleisöltä sisäliikuntapaikat olivat viime talvena pitkälti kiinni hyvinvointilautakunnan koronarajoitusten vuoksi.

Linnanmaan liikuntahallilla on kesäsulku 31.5.–5.9.2021, jolloin liikuntahallilla on vain joitakin varattuja vuoroja. Kesäsulun jälkeen liikuntahalli menee remonttiin, joka kestää arviolta vuoden 2022 loppuun.

Oulunsalon liikuntakeskus on suljettu 25.6.–1.8.2021. Yli-Iin liikuntahalli Vorelli on jo sulkeutunut, ja avaa ovensa jälleen 16.8.2021. Vorellin kuntosali palvelee läpi kesän.

Juhannuksena liikuntapaikat kiinni

Heinäpää ja muut ulkoliikuntapaikkojen urheilukeskukset ovat suljettuina juhannuksena perjantaista sunnuntaihin eli 25.–27.6.2021. Samoin Raatin uimahalli ja Ouluhalli ovat kiinni juhannuksena torstaista 24.6.2021 klo 15 alkaen.

Ohjausta, tukea ja tietoa tarjoavat liikuntaneuvonta ja liikuntaluuri palvelevat kesällä myös rajoitetusti. Liikuntaluuri on kesätauolla 21.6.–6.8.2021. Yleinen liikuntaneuvonta on kesätauolla 21.6.–13.8.2021. Kohderyhmittäin (esim. nuoret, ikäihmiset) toteutettavissa liikuntaneuvonnoissa on myös kesäajan aukiolopoikkeuksia, jotka kannattaa tarkistaa liikuntaneuvonnan nettisivuilta.

Oulun uimahalli Raksilassa ulkoa kuvattuna.

Jakolinkki

Suosituimmat

Uimahallit, vesivoimistelut

Latujen ja kenttien kunnossapidon seuranta

Kuntosalien yleisövuorot

Vuoronvarauksen sähköinen asiointi

Liikuntapaikkojen varaustilanne

Ryhmiin ilmoittautuminen

Lasten liikuntaryhmät

Koululiikunta

Siirry liikuntapalveluiden facebook-sivuilleLiikuntapalvelut Facebookissa

Siirry liikuntapalveluiden Instagram-sivulleLiikuntapalvelut Instagramissa

Katso päivän ulkoilusää!