Ajankohtaista

< Takaisin

Ohjeita uimahallien ja liikuntapalveluiden kuntosalien käyttäjille 12.4. alkaen

Oulun kaupungin uimahallit, niiden yhteydessä olevat kuntosalit sekä joitakin muita sisäliikuntapaikkoja avataan 65 vuotta täyttäneiden yksilöliikuntaan maanantaina 12. 4. Avustajakortin omaavat, lähetteellä kuntoutukseen tulevat sekä tietyt terapia- ja kuntoutusryhmät voivat myös edelleen käyttää liikuntapaikkoja.

Liikuntapaikoilla ei ole ohjattua toimintaa kuten vesivoimisteluja, virtuaalivesivoimisteluja, ohjattuja salivuoroja tai liikuntaryhmiä. Saunat eivät myöskään ole käytössä.

Liikuntapaikkaan tullessasi esitä palvelupisteellä liikuntapalveluiden seniorikortti tai henkilöllisyystodistus iän varmistamiseksi. Mahdollisista kulkuporteista ei voi kulkea suoraan. Kuntoutusryhmien tulee varata vuoro liikuntapalveluiden vuoronvarausyksiköstä etukäteen. Lähetteellä kuntoutukseen tulevien ei tarvitse varata aikaa 12.4. jälkeiselle ajalle, mutta kuntoutuksessa tulee olla mukana fysioterapeutti tai kuntohoitaja.

Turvavälejä tulee noudattaa liikuntapaikan kaikissa tiloissa. Käytä suosituksen mukaisesti maskia yleisissä tiloissa ja pukuhuoneissa. Muista myös hyvä käsihygienia. Pienimmissäkin flunssan oireissa tulee jäädä kotiin. Kuntosalilaitteet tulee puhdistaa käytön jälkeen.

Seniori­kortti käy myös viikon­lop­puisin

Seniorikortti käy vuoden 2021 alusta voimaan tulleen muutoksen myötä liikuntapaikoilla myös viikonloppuisin ja viikonloppuiltaisin aukioloaikojen puitteissa. Huomioithan, että uimahalleissa on koulujen uinninopetusryhmiä pääsääntöisesti arkisin kello 8–14. Uimahalleissa voi olla myös kilpa- ja huippu-urheilijoita sekä muuta lasten uinninopetusta.

Seniorikorttien voimassaoloaikaa on jatkettu automaattisesti koronasulun ajalta. Uusia seniorikortteja myydään liikuntapaikoilla ja Oulu10:n yhteispalvelupisteissä toistaiseksi vain 65 vuotta täyttäneille. 

 

Alla mainitut liikuntapaikat ovat avoinna 65 vuotta täyttäneiden yksilöliikuntaan 12.4. alkaen

Oulun uimahalli

Raatin uimahalli

Jatuli

Vorellin kuntosali

Ylikiimingin kuntosali

Urheilutalon kuntosali 3 (18.4. asti)

Uimahallin altaita

Jakolinkki

Suosituimmat

Uimahallit, vesivoimistelut

Latujen ja kenttien kunnossapidon seuranta

Kuntosalien yleisövuorot

Vuoronvarauksen sähköinen asiointi

Liikuntapaikkojen varaustilanne

Ryhmiin ilmoittautuminen

Lasten liikuntaryhmät

Koululiikunta

Siirry liikuntapalveluiden facebook-sivuilleLiikuntapalvelut Facebookissa

Siirry liikuntapalveluiden Instagram-sivulleLiikuntapalvelut Instagramissa

Katso päivän ulkoilusää!