Ajankohtaista

< Takaisin

Oululaisia haastetaan kävelemään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna presidentti Niinistön liikkumishaasteen hengessä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö haastoi 75-vuotissyntymäpäivänään suomalaisia liikkumaan ja vuorovaikutukseen. Presidentti Niinistö itse käveli Helsingissä Töölönlahden ympäri 27.8. ja kannusti ihmisiä kävelemään keskustellen.

Oulun kaupunki haastaa nyt oululaiset mukaan presidentti Niinistön kävelyhaasteeseen. Kaupunkilaisia kannustetaan ottamaan mukaan ystäviä, kummeja, isovanhempia tai muita tuttavia ja kävelemään syksyisessä kaupungissa leppoisan lenkin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

”Oulussa on upeita kävelyteitä veden äärellä jopa ihan keskustassa ja hienoja reittejä ympäri laajaa kaupunkia. Toivomme oululaisten lähtevän leppoisalle viikonloppukävelylle ja nauttivan kauniista kotikaupungistamme kiireettömästi ystävän seurassa”, kannustaa liikuntajohtaja Niina Epäilys.

Presidentin liikuntahaasteeseen voi osallistua myös sosiaalisessa mediassa hashtagilla #liikkumishaaste.

Jakolinkki

Suosituimmat

Uimahallit, vesivoimistelut

Latujen ja kenttien kunnossapidon seuranta

Kuntosalien yleisövuorot

Vuoronvarauksen sähköinen asiointi

Liikuntapaikkojen varaustilanne

Ryhmiin ilmoittautuminen

Lasten liikuntaryhmät

Koululiikunta

Siirry liikuntapalveluiden facebook-sivuilleLiikuntapalvelut Facebookissa

Siirry liikuntapalveluiden Instagram-sivulleLiikuntapalvelut Instagramissa

Katso päivän ulkoilusää!