Ajankohtaista

< Takaisin

Oulun osallistuvassa budjetoinnissa äänestettiin kahdeksan ehdotusta toteutukseen

Oulun kaupungin osallistuvan budjetoinnin äänestystulos on selvillä. Oululaiset äänestivät elo-syyskuussa, mihin kaupunki käyttää 50 000 euroa.

Äänestykseen osallistui 1485 oululaista ja yhteensä ideat saivat 7088 ääntä. Jokainen äänestäjä saattoi äänestäessään valita koko summalla useita ehdotuksia tai vain yhden itselle tärkeän kohteen. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa kaikki eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat 50 000 euron budjettiin.

Eniten ääniä keräsi ehdotus nuotiopaikan perustamisesta Hiukkavaaran alueelle. Muut seitsemän toteutettavaksi äänestettyä ehdotusta ovat lainattavien pelien ja ulkopelivälineiden hankinta kirjastoille, Kaijon kamut -vertaiskahvila erityisen tuen tarpeessa oleville nuorille, nuotiopaikka Metsokankaalle, puistonpenkkien lisääminen yleisille alueille, uudet maalit Hiirosen jalkapallokentälle, roskat maasta roskapönttöihin - roskapönttöjen maalaaminen sekä skeittaukseen ja scoottaukseen tarkoitettujen ramppien, hyppyreiden, boxien ja kurbien hankinta Kaakkurin liikuntamaahan.

Äänestyksessä oli mukana 21 asukkaiden ideoiden pohjalta laadittua ehdotusta. Kaikki äänestyksessä mukana olleet ehdotukset saivat ääniä. Äänestämään pääsivät kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat oululaiset.

 

Eniten ääniä saaneet ehdotukset ja äänten jakautuminen

  • Nuotiopaikka Hiukkavaaran alueella 2500 euroa (701 ääntä)
  • Lainattavia pelejä ja ulkopelivälineitä kirjastoille 2000 euroa (636 ääntä)
  • Kaijon kamut –vertaiskahvila 2500 euroa (518 ääntä)
  • Nuotiopaikka Metsokankaalle 2500 euroa (495 ääntä)
  • Puistonpenkkejä yleisille alueille 15 000 euroa (456 ääntä)
  • Hiirosen jalkapallokentälle uusia maaleja 1400 euroa (444 ääntä)
  • Roskat maasta roskapönttöihin – roskapönttöjen maalaaminen 20 000 euroa (406 ääntä)
  • Skeittaukseen ja scoottaukseen ramppeja, hyppyreitä, boxeja ja kurbeja Kaakkurin liikuntamaahan. Alkuperäinen budjetti 15 000 euroa > toteutukseen jäi 4100 euroa
    (378 ääntä)

Viimeinen ehdotus (skeittaus- ja scoottauselementit) ei mahdu 50 000 euron budjettiin kokonaisuudessaan, joten se toteutetaan suunniteltua pienimuotoisemmin.

Äänestyksen voittaneet ehdotukset toteutetaan vuoden 2021 aikana. Osallistu Oulu -sivustolla (osallistu.ouka.fi) voi seurata toteutusten etenemistä.

Oulun kaupunki tukee osallistuvalla budjetoinnilla asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Kiitos kaikille osallistuneille! Osallistuva budjetointi käynnistyy jälleen ensi vuonna ideoiden haulla.

Jakolinkki

Suosituimmat

Uimahallit, vesivoimistelut

Latujen ja kenttien kunnossapidon seuranta

Kuntosalien yleisövuorot

Vuoronvarauksen sähköinen asiointi

Liikuntapaikkojen varaustilanne

Ryhmiin ilmoittautuminen

Lasten liikuntaryhmät

Koululiikunta

Siirry liikuntapalveluiden facebook-sivuilleLiikuntapalvelut Facebookissa

Siirry liikuntapalveluiden Instagram-sivulleLiikuntapalvelut Instagramissa

Katso päivän ulkoilusää!