LUUPISSA NYT

Titanosaurus
3D-jättielokuva

TIEDEKESKUS TIETOMAA I Titanosaurukset olivat suurimpia koskaan maan päällä kulkeneita eläimiä. Mahtavassa 3D-elokuvassa seurataan näiden eteläisellä pallonpuoliskolla liitukaudella eläneiden upeiden pitkäkaulaisten sauropodien elinkaarta aina munasta suuriksi jättiläisiksi.

11.2.–6.8.2023
Riitta-Alina Helevä: Lauluni

OULUN TAIDEMUSEO I Oululaisen kuvanveistäjä Riitta-Alina Helevän (s. 1951) teosten lähtökohtana on koko 40-vuotisen uran ajan ollut maisema. Taiteen tekeminen on Helevälle kysymyksiä ja ikuista etsimistä. Laaja elämäntyönäyttely kokoaa yhteen taiteilijan tuotantoa Taideteollisen korkeakoulun opinnoista nykypäivään. Veistosten lisäksi näyttelyssä nähdään sirpalemaisia tilallisia teoksia kaikenlaisista materiaaleista. Leikki, hämmästely ja lumoutuminen ovat Helevän voimavara.

11.2.–6.8.2023 Martti Tarvainen (1897–1985): Nähdä ja eläytyä

OULUN TAIDEMUSEO I Oulun Tuirassa puolivuosisataa kuvataiteilijana vaikuttanut Martti Tarvainen jätti pysyviä jälkiä kotikaupunkinsa ja lähialueen julkiseen taiteeseen useiden veistosten ja reliefien tekijänä, mutta hänet tunnetaan myös pätevänä taidemaalarina, jota kiinnosti miljöökuvaus ja luonnonmaisemat, erityisesti vesiaiheet. Nähdä ja eläytyä -näyttely on postuumisti Tarvaisen ensimmäinen yksityisnäyttely Oulun taidemuseossa.

Dinosauria SuperParkissa

TIEDEKESKUS TIETOMAA / SUPERPARK I Miljoonia vuosia sitten maanpäällä eläneet mahtavat dinosaurukset jaksavat kiehtoa meitä edelleen. Tammikuussa 2023 Oulun SuperParkin tiloihin avattu Dinosauria-näyttely avaa silmiemme eteen läpileikkauksen upeimmista dinosauruksista aina varhaiselta liitukaudelta myöhäiselle jurakaudelle asti. Miltä näyttävät esimerkiksi hurjat allosaurus ja tyrannosaurus aidossa koossa? Tule SuperParkiin katsomaan ja hämmästymään!

2.3.–31.7.2023
Eläinten jäljillä

TIEDEKESKUS TIETOMAA I Hyppäätkö yhtä korkealle kuin lohi tai osaatko saalistaa kuin sammakko? Miltä metsä tuoksuu tai miten suokukko tanssii? Uskallatko tarkastella mikroskoopilla monijalkaisia ystäviämme? Toiminnallisessa Eläinten jäljillä -näyttelyssä on lupa heittäytyä eläimen rooliin ja kokea ainutlaatuisia elämyksiä. Näyttely tutustuttaa Oulun seudun luontoon ja eläimiin. Se kuljettaa kävijää kaupungin vilskeestä, meren ja suon kautta metsän keskelle. Vastaa luonnon kutsuun ja hyppää mukaan hämmästyttävään seikkailuun!

Virtuaalinen näyttelyesittely Vilho Lampi, väkevä lakeus

OULUN TAIDEMUSEO | Tervetuloa tutustumaan virtuaalisesti Oulun taidemuseon Vilho Lampi, väkevä lakeus -näyttelyyn! Museoassistentti Valtteri Moilanen tutustuttaa museovieraat näyttelyn lisäksi Vilho Lammen elämään sekä muutamiin hänen teoksiinsa.

Minun voimani -etätaidepaja

OULUN TAIDEMUSEO | Mihin voimaa tarvitaan? Missä voima tuntuu? Mikä on sinun voimasi? Etätaidepajassa tutustutaan Vilho Lammen Väkevä lakeus -näyttelyyn ja tarkastellaan taiteilijan sankarikauden voimamaalauksia. Pajaan liittyy tehtäväkokonaisuus, joissa pohditaan voimaa ja voimakkuutta, sitä miten voima voi näkyä ja tuntua maalauksissa ja myös meissä itsessämme.

Tieto-Sampo

TIEDEKESKUS TIETOMAA | Tieto-Sampon tiedejuttujen aiheet vaihtelevat kirjaimellisesti maan ja taivaan välillä. Onko marsilaisia olemassa? Miltä maistuu salmiakkilohi? Mikä kumma on Omuamua? Milloin keksittiin viivakoodi? Näitä ja kymmeniä muita ihmeellisiä asioita setvitään Tieto-Sampon tiedepläjäyksissä.
Rooliasuun pukeutunut lapsi kalastamassa.

Leikkilä

POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO | Pohjois-Pohjanmaan museossa on lapsille tarkoitettu leikkipaikka Leikkilä. Leikkilässä voi kokea, miltä tuntui olla lapsi yli 100 vuotta sitten.

Virtuaalinen Tietomaan torni

TIEDEKESKUS TIETOMAA | Tietomaan torni juhli 100-vuotista taivaltaan vuonna 2021. Tornissa on asiakashissi, jolla pääsee näköalatasanteelle, mutta tornin sisällä kiertävät portaat ja sisälle toteutetut taide- ja tiedenäyttelyt ovat olleet mm. liikuntarajoitteisille esteellisiä tiloja. TechArt-hanke on halunnut tuoda esteelliset tilat esteettömiksi digitalisaatiota hyödyntäen. Ylimmässä kerroksessa pääset myös parvekkeille ihastelemaan Oulun parhaita näköaloja! Digitalisoinnissa voitiin myös tallentaa vuoden 2021 Lumo-valofestivaalin yhteydessä torniin julkaistu Kaivo-valotaideteos. Teoksen ovat toteuttaneet Oulun yliopiston valaistussuunnittelun koulutuksen opiskelijat ja opettajat.

Rento meininki -etätaidepaja

OULUN TAIDEMUSEO | Rento meininki -näyttelystä kertova video johdattaa katsojan ongelmaratkaisutehtävien kautta tutustumaan naivismiin ja muutamiin valikoituihin teoksiin hieman tarkemmin. Kokonaisuus sisältää myös ohjeistuksen taidepajaan sekä kirjallisen materiaalin ohjaajalle kokonaisuuden käyttämiseen. Etätyöpaja sopii hyvin esimerkiksi alakoululuokille ja eskariryhmille.

Vilho Lampi -virtuaalityöpaja

OULUN TAIDEMUSEO | Kokonaisuus sisältää tietoa Vilho Lammen elämästä ja taiteesta kuvien ja äänitiedostojen muodossa. Loppuosassa on myös ohjeistus taidepajaan, jonka voi toteuttaa helposti kotoa löytyvillä materiaaleilla. Työpaja on suunnattu aikuisille.

De Urbe Uloa – maalauksia Oulun kaupungista

POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO | De Urbe Uloa – maalauksia Oulun kaupungista näyttely esittelee Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmissa olevia maalauksia. Suurin osa maalauksista ei ole ollut aiemmin esillä.

Oulu sodissa – valokuvat kertovat

POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO | Citynomadi-sovellukseen tehty reitti esittelee talvisodan ja jatkosodan aikaisten valokuvien avulla elämää sota-ajan Oulussa. Reitissä on 80 kohdetta, joten tutkittavaa riittää pitemmäksikin aikaa.

Poikkea polulle!
Tutustu Oulun taidemuseon
ulkoveis­toksiin

OULUN TAIDEMUSEO | Reitti kuljettaa sinut läpi kuvankauniin Oulun, samalla julkiseen taiteeseen ja maamerkkeihin tutustuttaen. Anna hetki taiteelle ja hyppää rohkeasti mukaan!

Kruuna vai klaava

TIEDEKESKUS TIETOMAA | Sattuma ja todennäköisyys ovat läsnä meidän elämässämme joka päivä. Niistä puhutaan, niitä ihmetellään ja niille nauretaan. Näyttelyssä sattumien ja todennäköisyyksien maailmaan sukelletaan käytännönläheisesti. Olisiko sinun lottorivillesi osunut joskus päävoitto? Kuinka vahvoja ovat päivittäin käyttämäsi salasanat? Kuinka vaikeaa on kassakaapin numerokoodin murtaminen?

Huimapäiden vaijeripyörä

TIEDEKESKUS TIETOMAA | Tietomaan uusi vetonaula on kylmäpäisyyttä ja rohkeutta vaativa vaijeripyörä. Avoimeen aulaan on kolmannen kerroksen korkeudelle viritetty vahva vaijeri, jonka päällä uskaliaimmat voivat ajaa erikoisvalmisteisella polkupyörällä. Vaijerin korkeus lattiapinnasta on huimat seitsemän metriä ja pyöräiltävä matka on 12 metriä. Uskallatko kokeilla?

Parasta aikaa!

TIEDEKESKUS TIETOMAA | Tietomaan 30-vuotisjuhlanäyttely Parasta aikaa! täyttää koko tiedekeskuksen neljännen kerroksen. Näyttelyssä pääsee pelaamaan, kisaamaan ja testaamaan yksin tai joukolla monenlaisia eri lajeja ja laitteita.

TAPAHTUMAT

 
Museo- ja tiedekeskus Luupin rakennushanke.

TIETOA LUUPISTA

TILAA AVAJAISKUTSU JA UUTISKIRJE

TUTUSTU LUUPIN BLOGIIN

MEDIALLE

 

Siirry Luupin Facebook-sivulle

 

Siirry Luupin instagram-sivulle

Siirry Luupin Twitter-sivulle

Siirry Luupin YouTube-sivulle

Siirry Luupin blogiin