Ajankohtaista

< Takaisin

Blogikirjoitus: Luupin alla museopedagogiikka – palautteita Luuppireitiltä

”Enemmän paikkoja, joihin saa koskea.”
”Vähemmän seisomista.”
”Enemmän aikaa tutkia museota.”
”Vähemmän odottelua.”
”Enemmän tietoa.”
”Vähemmän kuuntelua.”

Myllytullin Luuppireittikohteissa käyneiltä kouluryhmiltä kerättiin palautetta syksyllä 2019. Vastauksia saatiin 281 oppilaalta ja 43 opettajalta. ”Lopussa kiitos seisoo, tai sitten ei, mutta huonokin palaute voi olla meille hyvä. Palautteiden avulla saamme tietoa paitsi kierroksen onnistumisesta kokonaisuudessaan, niin myös omasta toiminnastamme. Tulee kuitenkin huomioida, että ryhmät ja oppilaat ovat erilaisia ja niin ovat odotukset ja palautteetkin. Usein ne ovat myös ristiriidassa keskenään, kun toinen haluaisi enemmän tietoa ja toinen enemmän leikkiä”, Tuuli Lähteenmäki, Luuppireitin opetussuunnittelija kertoo.

Luuppireitti on suunnattu perusopetuksen oppilaille. Se on osa Oulun kaupungin kulttuuripolkua ja tukee kulttuuriopetuksen tavoitteita. Lue koko blogikirjoitus Luupin alla museopedagogiikka – palautetta Luuppireitiltä Luupin blogista. 

Jakolinkki

LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA

 

Siirry Luupin Facebook-sivulle

 

 

 

Siirry Luupin instagram-sivulle

 

 

Siirry Luupin Twitter-sivulle

 

 

Siirry Luupin YouTube-sivulle

 

 

Siirry Luupin blogiin