Ajankohtaista

< Takaisin

Blogikirjoitus: Miten vuosi 2019 kohteli meitä?

Vuosi 2019 alkaa olla viime metreillä ja on aika katsoa vähän taaksepäin, mutta myös kurkata vuoteen 2020. Tänä vuonna Luupin kaikissa kohteissa tehdään uudet kävijäennätykset, jo toista vuotta peräkkäin. Valtakunnallinen kiinnostus museoita kohtaan näkyy meilläkin. ”Tänä vuonna rikottaneen 150 tapahtuman rajapyykki ja asiakasmäärissä hätyyttelemme maagista 200 000 asiakkaan rajaa. Vuosi 2019 on ollut meille hyvä! Kiitos siitä kuuluu teille hyvät asiakkaat”, Museo- ja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna Tamminen iloitsee.

Uusi vuosi tuo monta mielenkiintoista näyttelyä ja tapahtumaa Luupin kohteisiin. ”Pohjois-Pohjanmaan museolla perehdytään Huolella haudattujen henkilöiden tarinoihin eli vainajiin, jotka ovat saaneet viimeisen leposijan kirkkojen lattioiden alta. Tietomaassa tutustutaan matematiikka-aiheen alla erilaisiin todennäköisyyksiin. Taidemuseolla saamme tarjota teille Suomen lahjakkaimman naistaiteilijan näyttelyn. Taiteilija maalasi omien sanojensa mukaan kuin Jumala. Ellen Thesleffin Aurinkosuudelma-näyttely avautuu taidemuseolla ystävänpäivänä 14.2., jolloin avaamme viimein myös taidemuseon kahvilan, joka kantaa nimeä Kaari”, Tamminen listaa.

Lue koko kirjoitus Miten vuosi 2019 kohteli meitä? Luupin blogista.

Kuva: Tuuli Lähteenmäki

Jakolinkki

LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA

Siirry Luupin Facebook-sivulle Siirry Luupin instagram-sivulle Siirry Luupin Twitter-sivulle Siirry Luupin YouTube-sivulle Siirry Luupin blogiin