Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Galleria Oskari Jauhiaisen kesänäyttely on Ville Tanhualan Minä

Oulun taidemuseo esittelee nuoremman polven lupaavia taiteilijoita Oskari Jauhiaisen gallerian kolmannessa kesänäyttelyssä. Kesäsarja nostaa esille alueen vastavalmistuneita tai uran alkuvaiheessa olevia kuvataiteilijoita.  Tänä kesänä vuorossa on Oulun taiteilijaseuran Ville Tanhuala (s. 1978 Kalajoki).

Yksityiskohdiltaan rikkaita kynäruiskumaalauksia tekevä Tanhuala hämmästyttää teknisellä osaamisella ja surrealistisilla trikkikuvilla, joista ei puutu myöskään huumoria. Tarkkaavainen katsoja voi löytää teoksista lukuisia viitteitä esimerkiksi kirjallisuuteen, rockmusiikkiin ja populaarikulttuuriin. Tyylitellyt rantamaisemat puolestaan antavat vihjeitä taiteilijan surffausharrastuksesta.

Sarjakuvamaisissa teoksissaan Tanhuala kertoo maailman tapahtumista ja tunteista, joita ne hänessä herättävät. Huoli maailman ekologisesta tilasta tulee esille tarinallisissa maalauksissa. Tarpeen tullen teosten mielikuvitusmaailma tuottaa pakopaikan huolitaakan kasvaessa liian painavaksi.

Ihmiskunnan kulutustottumukset ovat Tanhualan jatkuvan kritiikin alla. Viime aikoina kovasti puhututtanut muoviroska ja rannoille kasaantuva kertakäyttötavara saavat omat kommenttinsa taiteilijan käsittelyssä. Näyttelyn nimi on sopivasti monimerkityksellinen. Näyttely sisältää muutaman taiteilijan omakuvan, mutta kertoo myös länsimaisen ihmisen itsekkäästä suhteesta planeettaamme kohtaan.

Ville Tanhuala on Limingan taidekoulun käynyt, pitkälti itseoppinut taiteilija. Töissään Tanhuala käyttää monipuolisesti kynäruiskua ja öljyvärejä sekä erilaisia maalauspohjia ja pintaviimeistelyjä. Tanhuala on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä pääasiassa Etelä-Suomessa vuodesta 1998 lähtien ja hänen töitään on useissa yksityisissä kokoelmissa.

Kesänäyttely on esillä 6.6.–28.7.2018 osoiteessa Kirjastokuja 1, Kiiminki.


LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA