Ajankohtaista

< Takaisin

Ilmaiseksi Turkansaaren ulkomuseoon ensi kesänä

Turkansaaressa, Euroopan laidalla, eletään Oulu2026-hankkeen teemojen hengessä rohkeasti reunalla tulevana kesänä. Suosittuun ulkomuseoon on päätetty kokeilumielessä tarjota kaikille ilmainen sisäänpääsy. Vain juhannusaattoiltamiin on ostettava pääsylippu.

Uudella käytännöllä pyritään kasvattamaan museoalueen tunnettuutta entisestään ja nostamaan kävijämäärää. Ilmaisuudella houkutellaan myös uusia asiakaskuntia, kaupunkilaisia reuna-alueille. Museovierailla on mahdollisuus nauttia kesäpihan tunnelmista pihapelien ja vaikka kirjan ääressä museoalueella. Arvokas historia ja moninaiset pohjoiset kansantarinat ovat vain pyörämatkan päässä kaupungin keskustasta kauniissa jokimaisemassa.  Maksuttomuuden myötä museossa voi piipahtaa useamminkin.

Tulevan kesän kävijätavoite on rohkeasti tuplattu edellisen kesän toteutuneesta kävijämäärästä. Nyt Turkansaareen odotetaan 36 000 kävijää.  Menetettävät pääsylipputulot arvioidaan korvautuvan ainakin osittain museokaupan myynnillä ja kahvilan myyntiin sidotulla vuokratuotolla. Maksuttomuutta pilotoidaan kesän 2019 aikana ja siitä saatavaa kokemusta hyödynnetään jatkossa Museo- ja tiedekeskus Luupin vierailukohteiden pääsymaksukäytäntöjen määrittämisessä.

Monissa Suomen museoissa tarjotaan yleisölle vapaa pääsy esimerkiksi tiettyinä tunteina tai päivinä viikossa. Ilmaisten aikojen on todettu houkuttelevan kävijöitä museoon. Eri museoista kerrotaan, että ilmaispäivinä tai -iltoina yksittäisiä kävijöitä on tavallista enemmän. Englannissa, Tanskassa ja Ruotsissa museot ovat usein kokonaan ilmaisia.

Turkansaaren ulkomuseo aloittaa kautensa sunnuntaina 2. kesäkuuta, jolloin kesän alkua juhlistetaan uusitun lastenpihan avajaisilla.  Turkansaari on avoinna yleisölle syyskuun alkuun saakka. Kesän aikana vietetään muun muassa perinteisesti juhannusjuhlia, poltetaan tervahautaa, puuhaillaan muksujen kanssa monissa tapahtumissa ja ihmetellään vanhoja kädentaitoja. Uutta ja yllättävääkin toimintaa on kesän ohjelmistossa. Kesäajan jumalanpalvelukset ovat sunnuntaisin saaren pienessä ja tunnelmallisessa kirkossa. Museokahvila palvelee kävijöitä herkuillaan tulevanakin kesänä.
 

 

Jakolinkki

LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA

Siirry Luupin Facebook-sivulle Siirry Luupin instagram-sivulle Siirry Luupin Twitter-sivulle Siirry Luupin YouTube-sivulle Siirry Luupin blogiin