Ajankohtaista

< Takaisin

Museo- ja tiedekeskus Luuppi on nimetty alueelliseksi vastuumuseoksi

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt Museo- ja tiedekeskus Luupin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelliseksi vastuumuseoksi. Nimityksen myötä Luuppi saa muun muassa valtion rahoituksen neljän uuden työntekijän palkkaamiseen.

Alueelliset vastuumuseot korvaavat aiemmat maakuntamuseo- ja aluetaidemuseotehtävät. Alueellisten vastuumuseoiden tehtäviin kuuluvat alueellisen museotoiminnan edistämistehtävät, alueelliset kulttuuriympäristötehtävät ja alueelliset taidemuseotehtävät. Alueellisiksi vastuumuseoiksi on Suomessa nimetty 31 museota.  Luupissa vastuumuseoiden tehtäviä hoitavat käytännössä Pohjois-Pohjanmaan museo ja Oulun taidemuseo.

Alueellisen vastuumuseon toimintaan kuuluu muun muassa museotoiminnan edistäminen ja kulttuuriympäristön suojelu ja hoito Pohjois-Pohjanmaan alueella. Aiempaan aluemuseotoimintaan verrattuna esimerkiksi arkeologisen kulttuuriperinnön hoidon kokonaisuus kasvaa 14 kunnalla, jotka saavat asiantuntija-apua ja neuvontaa esimerkiksi rakennusten korjaushankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kuvataiteen kentällä alueellista taidemuseotehtävää hoidetaan Pohjois-Pohjanmaalla ja nyt uutena myös Kainuun maakunnissa. Kainuun mukaantulo vastuumuseon alueisiin vaatii myös työpanoksen lisäämistä toimialueen laajetessa.  Oulun taidemuseo kokoaa muun muassa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taiteilijoiden kiertonäyttelyitä.  Alueella on taidekokoelmia, jotka vaativat runsaasti konservointia.

Vastuumuseon aseman ja rahoituksen myötä Luupissa on nyt avoinna uusia virkoja, joihin saadaan mainittu valtion rahoitus. Haettavana ovat arkeologin ja korjausrakentamisen asiantuntijan virat sekä kaksi konservaattorin tehtävää. Tarkemmat tehtävien kuvaukset ja hakuohjeet.

Päätös valtionosuuden piiriin otettavista museoista ja niiden valtionosuuksista tehty (Opetus- ja kulttuuriministeriö)

Jakolinkki

LUUPPI SOSIAALISESSA MEDIASSA

Siirry Luupin Facebook-sivulle Siirry Luupin instagram-sivulle Siirry Luupin Twitter-sivulle Siirry Luupin YouTube-sivulle Siirry Luupin blogiin