Alueellinen vastuumuseotyö Oulun taidemuseossa

Alueellisena vastuumuseona Museo- ja tiedekeskus Luuppi ja sen yksikkö Oulun taidemuseo palvelee ja neuvoo Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueiden kuntia ja kaupunkeja, paikallisia museoita, yhteisöjä sekä yksityishenkilöitä kuvataiteeseen ja visuaalisen kulttuuriperintöön liittyvissä asioissa.

Käytännössä tämä tarkoittaa alueen kuvataiteen ja taiteellisen toiminnan tutkimusta ja tallentamista, sekä alueellisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten verkostojen kehittämistä ja ylläpitämistä yhdessä alueiden toimijoiden kanssa. Lisäksi alueellinen vastuumuseo toteuttaa kiertonäyttelyitä, päiväkodeille suunnattuja minitaidekaappeja sekä verkkonäyttelyitä. Teemme kuntavierailuja, järjestämme koulutusta sekä tarjoamme asiantuntija-apua mm. kuntien taidekokoelmien inventoinnissa ja ylläpidossa, teosten huoltoon liittyvissä asioissa, julkisen taiteen hankkeissa sekä näyttely- ja tekijänoikeussopimuskäytännöissä.

Alueellista työtä on tehty Oulun taidemuseolla 1980-luvulta saakka ja sitä kehitetään yhdessä Museoviraston ja muiden alueellisten vastuumuseoiden kanssa. Tällä hetkellä aluetaidemuseo palvelee 38 kuntaa. Ammatillisesti hoidettuja, valtionosuuden piiriin kuuluvia taidemuseoita on alueellamme Oulun taidemuseo sekä Kajaanin taidemuseo. Paikallisia taidemuseoita alueellamme ovat Vilho Lampi museo Limingassa, Oskari Jauhiaisen galleria Kiimingissä sekä Kyösti ja Kalervo Kallion museo Nivalassa. Niiden toiminnasta vastaavat kuntien kulttuuripalvelut, yhdistykset ja vapaaehtoiset.

Vastuumuseon taidemuseotehtävässä työskentelee tällä hetkellä kohdennetusti vastuumuseotutkija ja konservaattori. Lisäksi käytössämme on tapauskohtaisesti taidemuseon, sekä Museo- ja tiedekeskus Luupin henkilökunnan ammattitaito.

Vastuumuseotyö tähtää kuvataiteen näkyvyyden ja saavutettavuuden lisäämiseen toimialueellaan. Työssä tärkeää on avoimuus, yhteistyö ja keskustelu.

 

Yhteystiedot

Tuija Visuri, vastuumuseotutkija
044 703 7453
tuija.visuri(at)ouka.fi

 

Hinta

Neuvonta on maksutonta.

Verkkonäyttelyt

Alueellisen vastuumuseon tuottamien verkkonäyttelyiden tarkoituksena on lisätä taiteen saavutettavuutta ja avata Oulun taidemuseon kokoelmia digitaalisesti. Verkkonäyttelyt koostuvat sekä Oulun taidemuseon kokoelmateoksista että kutsuttujen taiteilijoiden teoksista. Usein mukana on myös pieni oppimismateriaali, jonka avulla näyttelyn teemoihin voi tutustua syvemmin harjoitteiden kautta.

Mikäli sinulla on kysyttävää verkkonäyttelyistä, olethan yhteydessä vastuumuseotutkija Tuija Visuriin, 044 703 7453, tuija.visuri(at)ouka.fi.

 

Hinnasto

Verkkonäyttelyt ovat maksuttomia.

Maksuttomat minitaidekaapit päiväkoteihin

Minitaidekaapit ovat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueiden päiväkodeille suunnattuja taideteoksia, joita voi maksutta lainata Oulun taidemuseolta. Ne ovat uniikkeja tilausteoksia maakuntiin linkittyviltä taiteilijoilta ja teoksen lisäksi ne pitävät sisällään tietoa teoksesta ja ohjeet sen esillepanosta. Lisäksi mukana on ideoita ja materiaaleja taidekaappiin tutustumiseen.

Minitaidekaapit ovat Oulun taidemuseon tuottaminen suurempikokoisten taidekaappien pikkusisaruksia ja ne kulkevat maakunnissa kirjastokuljetusten mukana. Lainausaika on 2 viikkoa, mutta mikäli useampi päiväkoti samassa kunnassa haluaa lainata kaappia, voidaan lainausaikaa pidentää. Oulun taidemuseo huolehtii minitaidekaapin kuljetusten sopimisesta. Päiväkodin henkilökunta huolehtii minitaidekaapin esillepanosta, säilyttämisestä ja turvallisuudesta laina-ajan.

Oulun taidemuseon uusin minitaidekaappi, mini-LELU-ILO, lähtee kiertämään joulukuussa 2022. Säätämö-minitaidekaappi jatkaa kiertoaan vuoden 2023 ajan. Avaa minitaidekaapin varauslomake tästä linkistä. Mikäli sinulla on kysymyksiä liittyen minitaidekaappiin, olethan yhteydessä vastuumuseotutkija Tuija Visuriin, 044 703 7453, tuija.visuri(at)ouka.fi.

 

Hinnasto

Minitaidekaapit ovat maksuttomia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun päiväkodeille.

mini-LELU-ILO
minitaidekaappi

OULUN TAIDEMUSEO I mini-LELU-ILO on kuvataiteilija ja lavastaja Heidi Kestin (s. 1980, Ii) leikkisä taideteoskokonaisuus, joka tutustuttaa kierrätystaiteeseen. Muovisista leluista, kodin pientavaroista, roskista ja sulatetusta kierrätysmuovista syntyneet teokset tuovat esiin materiaalissa piileskelevän ilon ja kauneuden. Päiväkodeille suunnattu tehtävämateriaali opastaa omaehtoiseen kierrätystaiteen tekemiseen. Heidi Kesti asuu ja työskentelee Oulussa. Hänen teoksensa sijoittuvat maalauksen, reliefin ja installaation välimaastoon.

Säätämö-minitaidekaappi

OULUN TAIDEMUSEO I Säätämö on taiteilija-pedagogi Michaela Caskován (s. 1988, Tšekkoslovakia, nyk. Tšekin tasavalta) taideteos, joka ehdottaa taiteellisia keinoja sään tarkkailuun. Minitaidekaappi kätkee sisäansä pieniä taideteoksia, luonnosta löytyneitä aarteita sekä ohjekirjasen taideteokseen tutustumisen tueksi. Minitaidekaapin muodon ottava teos jatkaa Caskován Small Talks-teossarjaa, jonka taustalla ovat säähän liittyvät jaetut keskustelut, huomiot ja vaeltelut. Casková työskentelee Hyrynsalmella Kainuussa, sekä Lapinlahdessa Helsingissä.

Oulun taidemuseon kiertonäyttelyt

Oulun taidemuseon kiertonäyttelyt kootaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueisiin linkittyvien taiteilijoiden teoksista, Oulun taidemuseon  kokoelmista tai niitä lainataan muista museoista.

Kiertonäyttelyt ovat valmiita kokonaispaketteja, joihin sisältyy teosten lisäksi tiedote, näyttelytekstit, teosluettelot, näyttelyjuliste ja pressikuvat. Ne ovat pieniä, helposti liikuteltavia näyttelykokonaisuuksia, jotka kulkevat maakunnissa kirjastokuljetusten mukana.  

Kiertonäyttelyitä hyödyntävät pääasiassa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kunnat sekä kaupungit, mutta niitä on mahdollista varata myös muualle Suomeen. Kiertonäyttelyn voi varata kirjastoon, galleriaan tai julkiseen näyttelytilaan. 

Näyttelyiden laina-aika kuljetuksineen on yksi kuukausi (näyttelyn saapuminen, ripustus, näyttelyaika, purku, pakkaus, kuljetus seuraavaan näyttelypaikkaan). Näyttelymaksu on näyttelyn koosta riippuen 65 tai 80 €/kk. 

Kiertonäyttelyitä voi varata varauslomakkeella. Avaa varauslomake tästä linkistä. Mikäli sinulla on kysyttävää liittyen kiertonäyttelyihin, olethan yhteydessä vastuumuseotutkija Tuija Visuriin, 044 703 7453, tuija.visuri(at)ouka.fi

Tutustu menneisiin kiertonäyttelyihin.

 

Hinnasto

Kiertonäyttelymaksu on näyttelyn koosta riippuen 65 tai 80 €/kk. 

Kohtaamista
Teoksia Lähde!-hankkeista

OULUN TAIDEMUSEO I Kohtaamista nostaa esiin teoksia taideprojekteista, joissa taiteen alan ammattilaiset ovat tuoneet ammatillista osaamistaan hyvinvointipalveluiden toimintaan osallistujien arkeen. Taideprojektit on toteutettu Lähde!-hankkeissa.

Johanna Laaja
Ajan takaa

OULUN TAIDEMUSEO I Suomussalmelaisen Johanna Laajan (s. 1977) hylätyt autot metsissä ja pihojen perällä ovat inhimillisiä ja persoonallisia kertojia menneestä ajasta. Oulun taidemuseon kiertonäyttely esittelee kuvataiteilijan öljyvärimaalauksia hylätyistä autoista Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan syrjäseuduilla.

Konservointi

Konservaattori neuvoo alueen museoita, kuntia ja kaupunkeja sekä yksityishenkilöitä taideteosten hoitoon, käsittelyyn, säilyttämiseen ja kunnostamiseen liittyvissä asioissa. Konservaattoreilta saa tietoa esimerkiksi taideteosten kehystämisestä, pakkaamisesta ja säilytysmateriaaleista. Sopimuksen mukaan konservaattori voi tulla paikan päälle arvioimaan teosten mahdollista konservointitarvetta tai säilytysolosuhteita, ja kuntakokoelmien inventointeihin voidaan yhdistää laajempi konservaattorin tekemä kuntokartoitus. Muita konservointipalveluita voi tiedustella.

 

Hinnasto

Neuvonta on maksutonta.