Comics Effects

OULUN TAIDEMUSEO | 2.12.2017–7.1.2018

Comics Effects on Oulun Sarjakuvakeskuksen kuratoima ja tuottama näyttelykokonaisuus Oulun taidemuseon ensimmäisessä kerroksessa. Näyttelyssä on esillä JP Ahosen, Max Anderssonin, Harri Filpan ja Kaisa & Christoffer Lekan teoksia. Lisäksi nähdään suomalaisten sarjakuvantekijöiden toteuttama 101 sarjakuvaa Suomesta näyttelykokonaisuus ja Oulun Taiteilijaseura -63 ry kanssa yhteistyössä toteutettu Hannele Pussisen ja Heidi Stålnacke BUB.

Sarjakuvantekijä JP Ahosen Suomen ihmisten historia (WSOY) -albumin kuvitukset tuovat näyttelyyn pedagogisen näkökulman sarjakuvaan ja historian oppimiseen. Kokonaisuus esittelee myös sarjakuvantekijän työprosessia luonnosten avulla sekä historiallisen kirjan kuvitustyön työlästä taustatutkimusta

Max Anderssonin näyttelyssä nähdään teoksia kulttimaineen saavuttaneesta albumista Pixy (Suuri Kurpitsa, 1994) sekä tekijän tuoreimmasta julkaisusta Excavation (Fantagraphics, 2017). Albumeihin pohjautuva näyttely vie museokävijän post-apocalyptiseen maailmaan. Max Anderssonilta nähdään myös taiteilijan tuottamia animaatioita joista yksi on vuonna 2012 valmistunut Tito on Ice.

Harri Filpan Kuolema meidät erotti (Pokuto, 2017) albumiin pohjautuva näyttely on omaelämänkerrallinen ja käsittelee puolison kuoleman tuomaa odottamatonta käännettä elämässä. Suurten sarjakuvasivuvedosten rinnalla näyttelyssä kuullaan kertomuksia teoksen taustasta sekä albumin ulkopuolelle jääneistä kohtaamisista. Puolison äkillinen kuolema tuo surun ja kaipuun, jonka lopullisuutta on vaikea ymmärtää.

Kaisa Lekan osio pohjautuu pariskunta Kaisa ja Christoffer Lekan viimeisimpään sarjakuva-albumiin Imperfect (Absolute Truth Press, 2017). Vuonna 2002 jalkansa menettänyt Kaisa Leka on protesteettiensa avulla tehnyt pitkiä pyöräretkiä, joista viimeisin New Yorkista San Fransiscoon ulottunut pyöräretki on esillä Oulun taidemuseossa. Imperfect -albumin teokset koostuvat pienistä postikorteista, joita Kaisa lähetti sisaren lapsilleen päivittäin pyörämatkansa ajalta. Postikorteista välittyy matkan kulku sekä Lekojen kannustavat ohjeet lapsille tulevaisuutta varten. Imperfect on selviytymistarina, joka heijastaa tekijänsä historiaa.

101 sarjakuvaa Suomesta -näyttelyosiossa on sivu jokaisesta itsenäisen Suomen vuodesta 101 sarjakuvataiteilijan kuvittamana. Mukana projektissa ovat olleet mm. Jukka Tilsa, Ville Ranta, Juba Tuomola, Lauri Ahtinen, Kati Kovacs ja Reijo Kärkkäinen.

13.12.2017–7.1.2018 yhden C-salin valtaa Oulun Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja Harri Filpan kuratoima BUB, jonka taiteilijat ovat Hannele Pussinen sekä Heidi Stålnacke.

Sarjakuvanäyttelyt ovat taidemuseon 1. kerroksessa.

Kuva ylhäällä: Kaisa Leka, yksityiskohta.

 

JP Ahonen.

Kaisa Leka.

Harri Filppa.

Max Andersson.