Itsenäisyytensä alkutaipaleella maamme ajautui katkeriin taisteluihin. Sisällissodassa vastakkain olivat nuoren Suomen omat kansalaiset: punaiset ja valkoiset. Taistelut olivat lyhyet mutta sitäkin repivämmät ja kansakunnan eheytyminen on kestänyt vuosikymmeniä. Oulussa taisteluja käytiin helmikuussa vuonna 1918. Valkoisen puolen johtotehtäviin osallistui Saksassa koulutettuja jääkäreitä. Punakaartin viimeinen tukikohta oli työväentalo, jonka salkoon viimein nostettiin valkoinen lippu antautumisen merkiksi. Myös kaupungissa vaikuttanut venäläinen varuskunta ilmoitti antautuvansa. Oulun taistelut olivat ohi muutamassa päivässä. Yli 800 punaisten joukoissa taistellutta vietiin Raatinsaaren vankileirille. Taistelu vaati uhrinsa rintamalinjan molemmin puolin. Sisällissota nostattaa tunteita suomalaisissa vielä sadan vuoden jälkeen. Mikä oli tapahtumien kulku Oulussa? Miten kahtiajakautunut kansa eheytyi? 

Vasta itsenäistynyt Suomi jakaantui tammikuussa 1918 valkoisen ja punaiseen Suomeen. Punaiset ottivat haltuunsa Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomi jäi valkoisten tukialueeksi. Oman pulmansa muodostivat 1914 alkaneen maailmansodan aikana Suomeen ryhmitetyt venäläisjoukot. Valkoiset katsoivat välttämättömiksi riisua aseista pitkin maata sirotellut venäläisvaruskunnat. Punainen puoli näki sen sijaan venäläiset potentiaalisena yhteistyötahona varsinkin sen jälkeen, kun varuskuntien määräysvalta oli liukunut upseeristolta vallankumouksellisille sotamiesneuvostoille. Oulussa venäläiset tukivat punaisia muun muassa aseluovutuksilla ja osallistuivat myös jonkin verran taisteluun valkoisia vastaan. Suuri osa venäläisistä näki kuitenkin ainoaksi tavoitteekseen pääsyn takaisin kotimaahansa.

Kenraali C. G. E. Mannerheimin ja suojeluskuntapäällikkö Matti Laurilan 28.1.1918 johtama Etelä-Pohjanmaan kansannousu oli onnistunut yli odotusten. Mannerheim kehotti myös pohjoisempien kaupunkien valkoisia riisumaan aseista varuskunnat ja ottamaan kaupungit haltuunsa. Vähälukuiset ja huonosti aseistetut oululaiset valkoiset voimat linnoittautuivat lääninhallituksen – lyseon – maanmittauskonttorin alueelle. Lukumääräisesti suurempi ja venäläisiltä ase- ja miehistöapua saanut punakaarti yritti valkoisten tukikohdan valtaamista mutta ei onnistunut aikeessaan.

Kaupungin valkoiset voimat pyysivät valkoisten ylipäälliköltä Mannerheimilta apua. Mannerheim lähetti Ouluun junakuljetuksena eversti Tunzelman von Adlerflugin johtaman avustusretkikunnan. Punaiset olivat selvillä avustusretkikunnan tulosta ja lähettivät Oulun työväenneuvoston varapuheenjohtaja Yrjö Kallisen johtaman neuvottelujunan kahteen kertaan etelään päin neuvottelemaan apuretkikunnan kanssa.

Neuvotteluista huolimatta valkoiset ottivat Oulun haltuunsa taistellen. Ratkaisutaistelu käytiin 3.2.1918. Se vaati uhrinsa rintamalinjan molemmin puolin. Valkoisen puolen johtotehtäviin osallistui pääjoukkoaan aiemmin kotimaahan palanneita, Saksassa koulutettuja jääkäreitä. Punakaarti vetäytyi kortteli korttelilta ja sen viimeinen tukikohta oli työväentalolla. Punakaarti nosti valkoisen lipun työväentalon salkoon kello 15.10. Venäläinen varuskunta ilmoitti kirjallisesti antautuvansa samana iltana kello 23.00. Oulun taistelut olivat ohi, mutta eivät ilman kuolonuhreja.

Valkoiset linnottautuivat Oulussa taistelujen aikana akselille Lääninhallitus - lyseo - maanmittauskonttori. Punaiset pitivät päämajaansa Työväenyhdistyksen talolla.

Sivun kuvat: Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkisto

Viisi uhon päivää Oulussa

Keskiviikko 30.1.1918:

Oulussa olleita venäläisiä sotilaita riisuttiin aseista Mannerheimin ohjeistuksen mukaisesti. Maneesin ja Fabritiuksen talon valloitus onnistuivat nopeasti. Kasarmia yritettiin vallata, mutta syntyneen laukaistenvaihdon johdosta suojeluskuntalaiset (valkoiset) vetäytyivät. Kasarmilta luovutettiin aseita järjetyskaartille (punaiset).

Torstai 31.1.1918:

Eversti Golikoff vakuutti kuvernööri Matts von Nandelstadhlille, että  venäläiset eivät tule sekaantumaan Suomen sisällissotaan. Suojeluskunta vaati venäläisten aseita itselleen. Vastoin lupauksia venäläiset aseistivat  järjestyskaartia, joka aikoi ryhtyä vallanpitäjäksi Oulussa. Saatiin tietoja, joiden mukaan etelästä olisi tulossa valkoinen retkikunta riisumaan venäläiset aseista.

Perjantai 1.2.1918:

Yrjö Kallinen jatkoi neuvotteluja valkoisen retkikunnan kanssa. Pasifistina hän neuvotteli sovitteluratkaisun puolesta. Kasarmilla käytiin neuvotteluja punakaartin asellisesta tukemisesta. Punakaarti valmistautui taisteluun; vastahakoiset ylimmät päälliköt vaihdettiin.

Lauantai 2.2.1918

Kasarmille saapunut 200 venäläisen sotilaan täydennys oli valmis taisteluihin porvarillisten tuhoamiseksi. Tilanne oli kiihtynyt ja levoton. Valkoiset ryhmittäytyivät maanmittauskonttorille ja lyseolle. Punakaarti yritti hyökkäystä valkoisten tukialueelle ja sytytti tulipalon, joka tuhosi muun muassa puhelinkeskuksen.

Sunnuntai 3.2.1918:

Valkoiset valtasivat Oulun evl V. P. Nenosen, sekä osastojen Heikka, Petrelius, Tiainen ja Tunzelman johdolla. Punakaarti vetäytyi Työväenyhdistyksen talolle ja antautui kello 15.10. Oulussa olleet venäläiset joukot antautuivat klo 23.00.

Maanantai 4.2.1918:

Valkoisten voitonparaati Oulun kauppatorilla.

Emme unohda - Oulu vuonna 1918 -pdf-julkaisu ladattavissa tästä linkistä.

Lyhyt video vuoden 2018 museonäyttelystä.