Kierikkikeskuksessa pääset loikkaamaan tuhansien vuosien päähän pohjoisen menneisyyteen ja tutustut kivikauden tutkimiseen. Kierikkikeskus sijaitsee Iijoen varrella keskellä kivikautisia asuinpaikkoja, joita on tutkittu jo 1960-luvulta lähtien. Päärakennuksen arkeologisessa näyttelyssä ja kivikauden kylässä viihtyvät kaikenikäiset vieraat.
Kaupankäyntiä ja uskomuksia
Perusnäyttely esittelee mukaansatempaavasti Kierikin ja Suomen esihistoriaa sekä kivikautisten ihmisten elinympäristöä, kulttuuriyhteyksiä, kaupankäyntiä ja uskomuksia. Halutessasi voit myös pukeutua kivikauden asuun ja kuvata muistoksi vierailustasi kivikausiselfien! Näyttelyssä on satoja Kierikin kaivausten komeimpia löytöjä, kuten meripihkasta valmistettuja koruja, piikivestä työstettyjä nuolenkärkiä sekä Purkajasuosta löydettyjä puisia kalanpyydyksiä. Esillä on myös 35 000 vuotta vanha mammutin poskihammas. Useat lyhytfilmit havainnollistavat kivikautisia kädentaitoja, ja auditorion suurella valkokankaalla esitettävä Aurinkokivi-elokuva vie katsojansa kivikautisiin tunnelmiin. Kierikissä on myös vuosittain vaihtuvia näyttelyitä.
Elävää arkeologiaa
Kierikkikeskusta ympäröivällä Kierikinkankaan kivikautisella asuinpaikalla järjestetään kesäisin arkeologiset yleisökaivaukset, joilla pääset kokeilemaan arkeologin arkea asiantuntevien ohjaajien opastuksella. Innokkaimmat kaivajat palaavat Kierikkiin joka kesä, ja tutkittavaa aluetta riittää sadoiksi vuosiksi. Tutkimustulokset ovat olleet hienoja – Kierikinkankaalta on löydetty muun muassa kivikautisen hautauksen jäännös!
”Parhainta löytämisessä on se, että tiedän olevani ensimmäinen ihminen yli viiteentuhanteen vuoteen, joka koskee tähän esineeseen. Esineeseen, jossa selvästi näkyy menneisyyden ihmisen kädenjälki”, kertoo Jenna, innokas yleisökaivaja.
Kesällä 2023 yleisökaivaukset ovat tauolla.
Kivikautisia arkiaskareita
Kierikkikeskuksen luota kivikauden kylään johtaa leveä lankkupolku Iijoen rantamaisemien halki. Kaivauksilta saatujen tietojen perusteella rakennettu kylä on perheiden ja koululaisryhmien suosikkikohde. Kylän asumuksissa nuotion äärellä tuntee todella saapuneensa kivikaudelle. Avaralla hiekkarannalla voit itse kokeilla kivikauden arkiaskareita, esimerkiksi jousiammuntaa ja kiviesineiden valmistamista. Nahkapukuiset oppaat opettavat kivikauden tärkeimmät taidot. Ansapolku pyydyksineen kertoo kivikautisten ihmisten kekseliäisyydestä. Kylässä järjestetään hurjia heimokilpailuja, jotka sopivat hyvin vaikkapa työtiimien iltaohjelmiksi!
Kierikki on mainio paikka myös työporukan virkistyspäivän tai kokouksen järjestämiseen. Juhlavassa hirsiseinäisessä auditoriossa on juhlittu monet häät ja sukujuhlat. Ohjelmapalvelut räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaan. Kierikistä löytyvät myös hotelli- ja ravintolapalvelut.
”Kisasimme joukkueittain kivikauden taidoissa. Kisalajeissa tarvittiin tarkkuutta, nopeutta, nokkeluutta sekä ennen kaikkea leikkimielistä asennetta. Voittavalta joukkueelta vaadittiin saumatonta yhteistyötä”, sanoo Tuija, kokousvieras.
Ainutlaatuista hirsirakentamista
Kierikkikeskuksen päärakennus edustaa suomalaisen hirsirakentamisen huippuosaamista. Se on Pohjoismaiden suurimpia moderneja hirsirakennuksia, ja monet arkkitehtuurista kiinnostuneet saapuvat katsomaan sitä ulkomailta saakka. Vuonna 2001 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut rakennustaiteen valtionpalkinnolla palkittu professori Reijo Jallinoja. Rakennus sai Pohjois-Suomen Vuoden rakennusteko -palkinnon vuonna 2001 ja Puupalkinnon vuonna 2002. Vuonna 2003 Kierikkikeskus palkittiin Europa Nostra -palkinnolla, ja samana vuonna Kierikin kivikautinen miljöö sai kunniamaininnan Vuoden eurooppalainen museo -kilpailussa.