Oulun taidemuseo

Kuvilla, katsomisella ja visuaalisella itseilmaisulla on suuri merkitys arkielämässä nykyisin. Vaikka kuvat ympäröivät meitä kaikkialla, taidemuseo pistää paremmaksi. Suhteellisen harva hankkii laajamittaisesti kuvataidetta kotiinsa, mutta taidenäyttelyissä kaikki on periaatteessa sinun ja sinulle; kokemukset, tulkinnat, kysymykset, oivallukset, tunteet. Ei ole olemassa elämänaluetta, jota taide ei käsittelisi. Ja makuasioista voi aina kiistellä! 

Usein kuulee sanottavan, että taide on niin vaikeaa. Ei se sen vaikeampaa ole kuin elämä ylipäänsäkään. Ken elää, näkee. Mitä enemmän taiteelle altistuu, sitä enemmän se antaa. Tulla taideuteliaaksi on vähintäänkin yhtä kannatettavaa kuin tulla taideasiantuntijaksi.

Oulu on perinteikäs kuvataidekaupunki, jossa työskentelee paljon ammattitaiteilijoita ja josta on ponkaistu maailmalle. Monissa lähikunnassa, kuten Limingassa, Hailuodossa, Iissä, Tyrnävällä ja Pudasjärvellä on aktiivista taide-elämää – kiitos taiteilijoiden ja taidekentän toimijoiden. Taidemuseo eroaa siinä mielessä muista Museo- ja tiedekeskus Luupin kohteista, että sillä on tallentavan ja tutkivan roolin lisäksi taidelaitosidentiteetti. Sisältöjä tehdään läheisessä yhteistyötä taiteen tekijöiden kanssa. Taidemuseon näyttelyohjelmistossa näkyy monipuolisesti oman alueen kuvataide, erilaiset teemat ja kokoelmaesittelyt, kotimaisen kuvataiteen kiinnostavat nostot sekä kansainväliset erikoisnäyttelyt. Maakuntaa palvelevat aluetaidemuseon kiertonäyttelyt, ja lapsille on omia päiväkotinäyttelyitä. Aina ei siis tarvitse lähteä merta edemmäs bongailemaan, sillä kotikaupungin taidemuseossakin vierailemalla pysyy nykytaiteen ja kaikenikäisen taiteen matkassa.

Miljööstä puheen ollen, itse taidemuseorakennus on varsin silmää miellyttävä ja charmikas. Johtuneeko siitä, että Veljekset Åström Oy:n vanha tehdasrakennus 22, jossa sijaitsi muun muassa nahkatehtaan pääkonttori ja ruokala, on saanut hyvän toisen elämän.

Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi elämyskierrokselle Oulun taidemuseoon!

 

Taide ei pysy vain seinillä

Näyttelyiden lisäksi taidemuseossa tapahtuu viikoittain – on vauvojen värikylpyjä, ohjattuja työpajoja, taiteilijatapaamisia, näyttelyopastuksia, luentoja ja erilaisia esityksiä. Taidemuseon tiloissa voi myös järjestää kokouksia, koulutuksia, juhlia ja yksityistilaisuuksia, joihin voi halutessaan tilata vaikkapa opastetun näyttelykierroksen tai virkistävän luovan toimintatuokion. Museovierailu on mukava aloittaa tai lopettaa Museokauppa Ainoasta, josta löytyy kätevästi kotiin viemisiä.

Taidemuseo palvelee sinua kaikissa kuvataideasioissa ja kysymyksissä. Teemme kaikkea kuvataiteeseen liittyvää paitsi itse taideteoksia! Emme myy taidetta, mutta hankimme sitä. Oulun taidemuseon yli 4000 teoksen kokoelmat ovat karttuneet vuodesta 1963 lähtien. Parhaiten kokoelmiin pääsee tutustumaan vaihtuvissa kokoelmanäyttelyissä. Kaikkien oululaisten yhteinen taidekokoelma on myös pysyvästi esillä kaupungin julkisissa tiloissa kouluista uimahalleihin, palvelutaloista kirjastoihin ja monessa muussa paikassa unohtamatta puistojen, viheralueiden ja muiden ulkotilojen teoksia.

 

Kahvila Kaari

Kahvila tarjoaa makeita ja suolaisia herkkuja sekä viinejä. Istahda hetkeksi ja nauti kaikilla aisteilla! Lisää tietoa kahvilasta.