Galleria Oskari Jauhiainen

Galleria Oskari Jauhiainen esittelee kiiminkiläissyntyisen kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen (1913–1990) elämäntyötä pysyvän perusnäyttelyn muodossa. Näyttely koostuu yhteensä yli 20 Jauhiaisen pronssi- ja puuveistoksesta. Galleriassa on esillä myös Oskari Jauhiaisen oppilaan, kuvanveistäjä Anja Juurikkalan (1923–2015) Arabialle tekemää keramiikkaa. Perusnäyttelyn tuotannosta on vastannut Museo- ja tiedekeskus Luuppi.

Lue myös kulttuurisuunnittelija Anne Pelttarin blogikirjoitus Oskari Jauhiaisen taiteellinen perintö uusien silmäparien eteen tai katso video Kuvanveistäjä Oskari Jauhiaisen julkiset veistokset.

Oskari Jauhiainen 1913–1990

Kuvanveistäjä, akateemikko ja professori Oskari Jauhiaisen elämäntyö on merkittävä osa suomalaista sodanjälkeistä kuvanveistotaidetta. Keskeisen osan Jauhiaisen tuotannosta muodostavat julkiset monumentaaliveistokset, joita sijaitsee ympäri Suomea. Jauhiainen toteutti sekä sankarivainajien hautamuistomerkkejä että merkkihenkilöitä ja tavallista kansaa kuvaavia veistoksia. Monumentaaliveistosten lisäksi Jauhiaisen tuotantoon kuuluu muotokuvia ja mitalitaidetta. Oskari Jauhiainen tunnetaan erityisesti realistisesta kuvaustyylistään, mutta hän teki myös abstraktin muodon kokeiluja.

Lapsuus ja nuoruus

Oskari Jauhiainen syntyi 31.10.1913 Kiimingin Huttukylässä köyhään yksinhuoltajaperheeseen. Yksinhuoltajaäidin (Greta Wilhelmiina Huttu, 1874–1944) perheessä toimeentulo oli niukkaa, eikä pysyvää kotia ollut. Kurjuutta lisäsi Oskarin Jauhiaisen syntyperä – hän oli avioliiton ulkopuolella syntynyt, ja joutui usein kulkupuheiden kohteeksi ja kyläläisten silmätikuksi. Jauhiaisen biologinen isä kuitenkin tiedettiin suomussalmelaiseksi kyläseppä Iisakki Heikkiseksi (1877–1964). Näin Jauhiainen sai verenperintönään sekä kainuulaisten Heikkisten sepäntaidot että pohjalaisten Huttujen talonpoikaisen käsityötaidon.

Oskari Jauhiainen lähti kodin ulkopuolisiin töihin jo nuorena. Hän teki töitä muun muassa paimenpoikana, pikkurenkinä ja tukinuittajana. Mukana hänellä oli aina vyöllään puukko, jolla hän veisteli erilaisia tarvekaluja ja ilmeikkäitä eläinhahmoja. Kutsumus taiteen tekemiseen oli vahva. Hän myös seurasi mielellään kylän käsityöläisten työskentelyä.

Oskari Jauhiainen kehittyi nopeasti taidokkaaksi pienoispuuveistosten tekijäksi. Hän osallistui veistoksellaan Muurahaispesää kaivava karhu Oulun maatalousnäyttelyyn vuonna 1928, ja voitti 2. palkinnon taitokäsitöiden luokassa. Tämän menestyksen myötä Jauhiainen sai vihdoin nimeä ja kaipaamaansa arvostusta veistäjänä. 1930-luvun alussa Oulussa alkoi olla paljon Jauhiaisen taiteen ostajia ja tukijoita, ja hän pystyi elättämään itsensä taiteen tekemisellä.

Toiminta taiteilijana

Oskari Jauhiainen opiskeli 1938–1941 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä (myöhemmin Suomen Taideakatemian koulu) pääasiassa Felix Nylundin (1878–1940) oppilaana. Ensimmäiset julkiset monumentaaliveistoksensa Juho Vesaisen muistomerkin (1936, Ylikiiminki) ja isonvihan muistomerkin Liekki (1937, Pyhäjoki) Oskari Jauhiainen teki jo ennen taideopintojensa alkamista.

Jauhiaisen tuotantoa 1940-luvulla leimaavat pienoisveistokset ja muotokuvat. Muotokuvia Jauhiainen teki erityisesti läheisistä ihmisistä. Omakuvallaan (1945) hän voitti valtion ensimmäisen muotokuvapalkinnon vuonna 1946 sijoittuen myös lähivuosien kilpailuissa useilla veistoksillaan erinomaisesti.

Jauhiaisen ensimmäisenä valtakunnallisesti merkittävänä suurteoksena pidetään Mikael Agricola -veistosta, joka pystytettiin Turun tuomiokirkon eteläsivulle vuonna 1952. Veistoksen tekeminen kesti viisi vuotta, ja sitä pidettiin erittäin onnistuneena.

Jauhiainen osallistui myös Suomen Marsalkan ratsastajapatsas -kilpailuun 1950-luvulla sijoittuen Aimo Tukiaisen (1917–1996) kanssa yhteisellä ehdotuksella ensimmäiselle sijalle. Jauhiainen jättäytyi kuitenkin pois projektista taiteellisista erimielisyyksistä johtuen jättäen veistoksen tekemisen Tukiaiselle. Tukiaisen Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas paljastettiin Helsingissä 1960.

Sotien jälkeen moni kuvanveistäjä työllistyi vuosiksi sankaripatsashankkeiden parissa. Jauhiainen oli sankarimuistomerkkien tekijöistä tuottoisimpia. Suurin osa niistä sijoittui Pohjois-Suomeen, lähelle hänen kotiseutuaan. Kaatuneiden muistomerkeiltä vaadittu ankaruus ja juhlavuus sopivat hänen tyylilleen. Varhaisimmat sankaripatsaat olivat punagraniittisia ja suorakaiteen muotoisia töitä. 1950-luvun lopulla muistomerkeiltä alettiin vaatia samaa laatua ja ajanmukaisuutta kuin taiteilijoiden vapailta teoksiltakin. Jauhiaisen muistomerkeissä nähtiinkin 1960-luvun taitteessa uudistuvaa otetta.

Oskari Jauhiainen tunnetaan myös työtä kuvaavista veistoksista, joissa korostuu juurien kunnioittaminen ja menneiden sukupolvien työn muistaminen. Aikana, jolloin yhteiskunnan rakenne ja ammatit alkoivat muuttua ja teollistuminen kiihtyi, haluttiin kuvittaa suomalaisen työn historiaa ja siten vahvistaa kansallistunnetta ja -ylpeyttä. Jauhiaisen veistoksissa kuvataan perinteisiä käsityöläis- ja maalaistöitä. Jauhiaisen omaksuma plastinen tyyni ja perinteisiin luottava ilmaisu sopi tämän kansallisen projektin toteuttamiseen.

Jauhiaisen veistostuotantoon kuuluu myös hautamuistomerkkejä, muun muassa Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä sijaitsevat Tyko Sallisen (1958) ja Väinö Tannerin hautamuistomerkit (1971). Jauhiainen teki myös eläinaiheisia veistoksia erityisesti lintu- ja kala-aiheista, esimerkiksi Kalasääsken 1959–1960 Ouluun ja Vanhat vaeltajat 1984 Muhokselle. Merkkihenkilöistä tehtyjä veistoksia edustaa Teuvo Pakkalan muistopatsas (1973) Oulussa ja Werner Söderström (1960) Porvoossa. Jauhiainen teki myös mitalitaidetta, ja suunnitteli muun muassa Oulun kaupungin 350-vuotisjuhlamitalin. Lisäksi hän toimi heraldikko Olof Erikssonin työparina Kiimingin ja Ylikiimingin vaakunoiden suunnittelussa.

Muuta toimintaa, nimityksiä ja uran loppuvaiheet

Oskari Jauhiainen kuului Lokakuun ryhmään 1947–1951. Lokakuun ryhmä perustettiin uuden polven taiteilijoiden toimesta vastalauseena jämähtäneeksi koettua ja kaavamaista suomalaista taidemaailmaa vastaan. Jauhiaisen egyptiläisen arvokas ja klassisuutta korostava tyyli sopi ryhmän synkänsävyiseen ekspressionismiin ja melko kulmikkaaseen ilmaisuun ja ajatukseen sisältä kumpuavasta voimasta.

Jauhiainen opetti Suomen Taideakatemian koulussa 1956–1965. Erityisen läheiseksi oppilaaksi tuli Anja Juurikkala (s. 1923–2015), joka saattoi valmiiksi Jauhiaisen viimeiseksi jääneen Haravatyttö -veistoksen (1991). Oskari Jauhiainen palkittiin urallaan lukuisilla palkinnoilla, muun muassa Pro Finlandia -mitalilla 1956. Jauhiainen nimitettiin professoriksi 1967, ja akateemikon arvonimi hänelle myönnettiin 1982.

Oskari Jauhiainen jatkoi luovaa työtään lähes loppuun saakka. Viimeisimmät työt sijoittuivat hänen kotiseudulleen. Oskari Jauhiainen kuoli 20.1.1990 Helsingissä, missä hän teki elämäntyönsäkin. Hänet haudattiin kotiseudulleen Kiiminkiin.