Elämää Haminalahden maalaiskartanossa

POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO | 9.2.–14.4.2019

Elämää Maalaiskartanossa. Von Wrightien perheen kesäpäivä vuonna 1830

Kuopiolainen Raija Laitinen on harrastanut historiallisten pienoismaailmojen rakentamista noin kymmenen vuoden ajan. Hänen töissään esiintyy monenlaisia nukkehahmoja ja eläimiä niin ulko- kuin sisätiloissakin.

Idea von Wright -tarinaan syntyi von Wright suvun kotipaikan Haminalahden upeissa maisemissa kesällä 2013. Raijan aatoksissa pikkupoika Ferdinand von Wright istui isolla kivellä Suopeltovuoren laella taustanaan sininen järvimaisema Haminalahdelta.  Siitä lähti mielikuvitus laukkamaan sekä henkilöt ja kuvat kehittymään ja elämään.

Ensin valmistuivat von Wrightin perheen jäsenet nukkehahmoina. Vähitellen syntyi myös erilaisia fiktiivisiä hahmoja toinen toisensa jälkeen – ja tästä kehittyi kokonainen tarina. Kuvien ja tarinan tekemiseen meni aikaa kolmisen vuotta. 

Tarinassa on 23 kolmiulotteista tuokiokuvaa /lavastettua pienoismaailmaa von Wrightin taiteilijaveljesten perheestä ja palvelusväestä. Tarina sijoittuu vuoteen 1830, jolloin nykyisen Haminalahden hovin paikalla oli hirsinen maalaiskartano useine rakennuksineen. Tarinan henkilöt ja eläimet ovat 30x40 – 50x60 kokoisissa lavastetuissa vitriinilaatikoissa, joihin kuhunkin on liitetty kirjallinen tarina.

Kuvissa esiintyvät topakka mummo Anna Christina, kärttyinen isä Henrik, lempeä äiti Maria Elisabeth sekä perheen yhdeksän lasta: Magnus 25 vuotta, Wilhelm 20 vuotta, Fredrik 19 vuotta, Adolf 15 vuotta, kaksoset Mina ja Fika 12 vuotta, Rosa 11 vuotta, Julius 10 vuotta sekä perheen nuorimmainen Ferdinand kahdeksan vuotta. Lisäksi tarinassa on muutamia vierailulla olevia sukulaisia, kuten Anna Christina-mummon sisaren tyttäret Maria Charlotta Forsten ja Aurora Järnefelt kahden lapsensa kanssa.  Edellä mainitut ovat kaikki todellisia henkilöitä.

Tarinassa esiintyy myös fiktiivistä palvelusväkeä: kotiopettaja ja suutari. Lisäksi nähdään kerjäläisiä. Unohtamatta eläimiä: lehmiä, lampaita, hevonen, koira, kettu, kissa sekä erilaisia lintuja. ”Vonwrightiläinen” lintuteema kulkee kaikissa kuvissa mukana jossain muodossa.

Henkilöhahmot Raija Laitinen on valmistettu Fimo-massasta, piipunrassista ja vanusta. Heidät on vaatetettu 1830-luvun henkeen. Eläimet on tehty huovuttamalla. Huonekalut ja muut rekvisiitta on valmistettu puusta ja Fimo-massata. Joitakin esineitä on löytynyt valmiina kirpputorilta.  

Tapahtumat sijoittuvat sisätiloihin sekä ulos pihapiiriin, metsään ja rannalla. Vitriinikuvien taustalla olevat ulkokuvat Raija Laitinen ottanut Haminalahden kulttuurimaisemissa sekä tarinaan tarvittavista maisemista. Esimerkiksi lammaskuva on Petäjäveden keskiaikaisen paanukirkon pihapiiristä ja kyyttölehmien kuvan Kuopion Ranta-Toivalasta. 

Jokaiseen kuvaan liittyy kirjallinen fiktiivinen, mutta toisaalta myös kulttuurihistoriallisiin ja historiallisiin faktoihin perustuva tarina.

 

Näyttely sopii sekä lapsille että aikuisille.

Wilhelm von Wright ja sukulainen Maria Charlotta Forsten

Magnus von Wright

Ferdinand von Wright