ITE käsillä

POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO | 16.3.–27.8.

Käsityöt ovat suomalaisten suosikkiharrastus. Varsinkin tekstiilikäsitöitä tehdään usein mallien, ohjeiden ja sääntöjen ohjaamana. Samoilla työtavoilla, materiaaleilla ja välineillä voi tehdä myös taidetta. ITE käsillä osoittaa, miten kiehtovaa jälkeä syntyy, kun käsityötä ohjaa villi luovuus ja itseilmaisun into.

Näyttelyn taiteilijat on valittu taidemaailman reunamilta. Kotoisten ITE-taiteilijoiden joukossa on mausteena pohjoismaisia outsider-taiteen tähtiä. Myös näyttelyn tekniikkakirjo on laaja: mukana on vapaavirkkausta, massiivineuletta, villikirjontaa, huovutusta, kanavatöitä, applikaatioita, kierrätystekstiilikoosteita, romunveistoa ja keramiikkaa.

ITE käsillä -näyttelyn teokset ovat taidokkaita ilman tiukkapipoisuutta. Villikäsityö ihastuttaa, hätkähdyttää, kutittelee nauruhermoja ja herättää uteliaisuuden: Kuinka samaan tilaan sopivat Vapaavirkkaajattaren valtaistuin, pinkistä langasta virkatut rouvashenkilöiden muotokuvapäät, Kellokosken Prinsessan kirjonnat ja huovutetut julkkikset? Millaisia kerroksia ja kertomuksia sulkee sisäänsä lähes 50-kiloinen Lankapallo? Miltä näyttää muovipusseista virkattu massiivineule? Entä mikä klassikko onkaan toiminut esikuvana Taistelevat grillibroilerit -kanavatyölle?

Näyttelyssä on teoksia ITE-museon kokoelman lisäksi Saarijärven museosta, Kellokosken sairaalamuseosta, Kettuki-kokoelmasta, Sør-Tromsin Trastad-kokoelmasta Norjasta, Bifrost-taidekoulusta Tanskan Randersista sekä taiteilijoilta ja yksityishenkilöiltä. Näyttelyn on kuratoinut taidekasvattaja, tutkija (TaT) Minna Haveri.

Näyttelyssä on esillä Erkki Pirtolan vuonna 2013 tekemä pienoiselokuva ITE-taiteilija Mirjami Rautiosta. Mirjami Rautio on entinen siivoja Kemissä. Hän tekee omaperäistä itetaidettaan tekstiilitöinä tunisialaisista vaikutteista Lapin maisemissa. Myös hänen sanailunsa on taidetta sinänsä! Elokuvan pituus 24:41

ITE käsillä -näyttely on osa ITE-käsityöhanketta, joka innostaa käsityötekniikoiden rohkeaan, luovaan ja taiteelliseen käyttöön itseilmaisun välineenä. Hankkeen on toteuttanut Maaseudun Sivistysliitto, ja sitä tukee Kordelinin säätiö.

Hankkeen yhteydessä on julkaistu kuraattori Minna Haverin tietokirja Pehmeä taide (Maahenki, 2016). Runsaasti kuvitettu kirja nostaa esiin käsityöperustaista itseoppineiden taidetta ja erilaisin tekstiilityön tekniikoin tehtävää nykytaidetta.
 

KÄSITTEITÄ

ITE-taide
on suomalaista nykykansantaidetta, ”itse tehtyä elämää”. ITE-taiteilijat toimivat ns. virallisen taidemaailman reunamilla tai ulkopuolella. Usein koko heidän elämäntapansa on kokeilunhalun, innostuksen ja tekemisen ilon täyttämää itseilmaisua, jossa materiaaleja, tekniikoita ja ideoita yhdistellään kätevästi ja kekseliäästi. Maaseudun Sivistysliitto on vuodesta 1998 kartoittanut ITE-taiteilijoita ja tuonut heidän luovuuttaan esiin näyttelyin, julkaisuin, dokumentaatioin ja tapahtumin.

Outsider-taide
on laaja ja kansainvälinen käsite, jolla viitataan taidemaailman käytäntöjen, kuten taidekoulutuksen, galleriamaailman ja apurahajärjestelmän ulkopuolella tehtyyn taiteeseen. Outsider-taiteilijat tekevät taidettaan arjen ympäristöissä tai hoitolaitoksissa. Jotkut heistä tarvitsevat erityistä tukea taiteen tekemiseen.

Elisa Kärjä, Huovutettu Elvis

Johanna Seppa, Vapaavirkkaajattaren valtaistuin

NÄYTTELYN EKSTRAT

NÄYTTELYN TAITEILIJAT

ITE käsillä -näyttelyn taiteilijat:
Eivor Bennert, Porvoo
Ullakaisa Kaarlela, Pori
Alpo Koivumäki, Kauhajoki
Elisa Kärjä, Kalajoki
Hannu Leskinen-Estola, Imatra
Anna Lappalainen, Kellokoski
Wenche Nilsen, Norja
Erkki Nousiainen, Kerava
Kenneth Rasmussen, Tanska
Mirjami Rautio, Kemi
Aune Riihonen, Kuhmo
Miia Ruohonen, Turku
Marja Ruusunen, Helsinki
Rauha Ryynänen, Lieksa
Helinä Savonen, Saarijärvi
Johanna Seppä, Espoo
Audgunn Vilhelmsen, Norja
 

ITE-taiteen kotisivu
Facebook/ITEtaide