
Kakaravaara – lasten elämää Oulussa
SULJETTU TOISTAISEKSI
Kaupungin laidalla oli paikka, jossa asui liuta lapsia. Koti ei ollut hääppöinen ja leikkikalut olivat omatekoisia. Paikka oli nimeltään Kakaravaara. Kaupungin toisella laidalla oli tori, kauppa ja koulu. Rautatien tulo muutti entisen merikaupungin moderniksi teollisuuskaupungiksi.
Lapsille suunnatussa näyttelyssä kurkistetaan elämään Oulussa ennen vanhaan ja siinä edetään ajallisesti 1800-luvun lopulta 1900-luvun loppupuolelle. Monet oikeat tapahtumat ja henkilöt Oulun historiassa tulevat tutuiksi. Aikamatkalla Ouluun lähdetään liikkeelle Kakaravaaran kaupunginosasta ja kuljetaan muutoksen mukana kohti uudistuvaa Oulua. Kakaravaara on sanana niin oululaisen herkullinen ja kivasti sorahteleva, että se on haluttu ottaa näyttelyn nimeksi vaikka kyseessä ei ole kaupunginosanäyttely.
Näyttelyssä ei esitellä ainoastaan lasten elämää, vaan näyttelyvieras saa eläytyä menneen ajan maailmaan esimerkiksi torikauppiaana, kaupanmyyjänä, koululaisena tai vaikka prinsessana. Pohjois-Pohjanmaan museo on jo vuosia rakentanut lapsille suunnatut näyttelyt hauskoiksi aktivoiviksi tekemisen paikoiksi, toiminnallisiksi näyttelyiksi. Nykypäivänä museoissa ei tarvitse tyytyä vain tutkimaan vitriinejä.
Leikkimisen ja kokeilemisen lisäksi näyttelyssä on myös kaunista ja kivaa katseltavaa; museokokoelmien leikkikalut ja lasten vaatteet somistavat näyttelyä. Esineistöä on saatu lainaan myös Oulun teatterilta. Näyttely tarjoaa kävijälleen paljon totuutta ja toimintaa ja ripauksen tarua!
Näyttelyn suunnittelussa ja toteutuksessa ovat olleet mukana Petri Haapakoski, Oulun Teatteri ja Nukkekotiyhdistys ry.
Näyttelyn teemaa täydentävä Kakaravaaralainen-lehti kertoo Oulusta ennen vanhaan.
Tervetuloa Kakaravaaraan
Alle 18-vuotiailla vapaa pääsy museoon. Aikuisten liput 4-6 €.



Lapsia Oulun Kuuromykkäinkoulun veistosalissa vuonna 1910.


Poikajoukko ongella Oulun siltojen kupeessa.




Oulun kauppatori siirrettiin nykyiselle paikalle 1880-luvulla. Tavaravalikoimassa oli koivuhalkoa, puuastioita, rekiä, kärryjä ym. ja tietysti lohta. Kuva: Uuno Laukka 1940 /Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkisto


Lapsia Vaaralla. Kuva: Samuli Paulaharju /Museoviraston kuva-arkisto













