Kasvu ja lähtö – hiukset nykytaiteessa

OULUN TAIDEMUSEO | 11.5.–15.9.2019

Hiukset eivät todellakaan ole yhdentekevä asia ihmiselämässä tai taiteessa. Hiukset kuuluvat kehoon, mutta ovat samalla jotain erityistä, erottuvaa ja helposti muokattavaa. Hiukset tai hiuksettomuus määrittelevät keskeisesti ulkonäköä ja hiusten käsittelyyn uhrataan varoja ja aikaa. Kukapa ei olisi unelmoinut peilikuvaa paremmasta. Käsite Bad Hair Day eli huonot hiuspäivät yhdistävät koko ihmiskuntaa.

Hiukset ovat sotkeutuneet kaikkialle; mytologiaan, uskontoon, politiikkaan, talouteen, etnisyyteen, luokkaan, identiteettiin, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, ikään, terveydentilaan, taiteisiin ja populaarikulttuuriin. Kuvataiteilijoille hiukset – omat, aidot tai feikit – ovat paitsi konkreettinen, ihmislähtöinen raaka-aine, myös erittäin kommunikoiva materiaali tarinoiden, merkitysten, mielikuvien ja muistojen kantajana.

Kasvu ja lähtö –näyttely sukeltaa hiusten takkuiseen, outoon, ristiriitaiseen, hauraaseen, nostalgiseen, humoristiseen ja aistilliseen maailmaan. Käsillä on aihe, johon meillä kaikilla on intiimi ja arkinen suhde. Näyttely on reilusti yhden asian juttu, mutta tuolla asialla on monet kasvot ja päivitetty look. Tiedossa on elämyksellinen – ja ehkä myös terapeuttinen näyttelykokemus.

Näyttelyn kuraattorin amanuenssi Elina Vierun mukaan idea hiusteemasta sai alkunsa vuosia sitten postikortista, jossa oli kuva Helmi Kuusen grafiikan vedoksesta Palmikko (1977). Kyseinen teos onkin näyttelyn vanhin, sillä muut teokset ajoittuvat pääosin 2000-luvulle. Oulun taidemuseon ja Pohjois-Pohjanmaan museon yhteistyönä syntyneessä kokonaisuudessa on mukana myös hiuksiin liittyvää historiallista esineistöä, mm. hiuskoruja ja -koristeita, kampausvaatteita ja täikampoja Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmista. Esinevalinnoista ovat vastanneet konservaattorit Marja Halttunen ja Marja Höyhtyä sekä tutkija Eija Konttijärvi.

Näyttelyn taiteilijat ovat: Jouko Alapartanen, Minka Argillander, Saara Ekström, Kaisaleena Halinen, Paavo Halonen, Mia Hamari, Marjatta Hanhijoki, Timo Heino,  Artor Jesus Inkerö, Elina Juopperi, Marja Kanervo, Anni Kinnunen, Kaisu Koivisto, Jouko Korkeasaari, Essi Korva, Katri Kuparinen, Raakel Kuukka, Helmi Kuusi, Anni Leppälä, Elina Merenmies, Jarmo Mäkilä, Leena Nio, Tamara Piilola, Kaija Poijula, Riikka Puronen, Päivi Pussila, Tiina Rajakallio, Emma Rönnholm, Riiko Sakkinen feat. Louis Houenoude, Noora Schroderus, Kari Soinio, Paula Tella, Tiina Vehkaperä.

Kiitos taiteilijoille ja seuraaville kokoelmille teoslainoista: Heinon taidesäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelma/Rovaniemen taidemuseo, Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo ja Nykytaiteen museo Kiasma, Lappeenrannan taidemuseo, Oulun yliopiston eläinmuseo, Serlachius-museot. 

 

 

Kuva ylhäällä: Raakel Kuukka, Huiskis, pigmenttivedos, diasec, ed. 2/5, Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma, 2011. Kuva: Arto Liiti.

Noora Schroderus, Herttakuningatar, kirjonta Englannin punnalle, satiininauha, kehys, Serlachius-museot, 2016.

Jouko Korkeasaari, Kateus, installaatio, 
Oulun taidemuseon kokoelma, 2010. 

Jarmo Mäkilä, Nimetön sarjasta Uponnut Atlantis, akryyli, Oulun taidemuseon kokoelma, 1983.
Kuva: Mika Friman.