Puuhevosia on kopsutellut maakuntamme joka kolkasta Pohjois-Pohjanmaan museoon, jossa ne toimivat oppaina maakuntakierroksella museon uudessa pienoisnäyttelyssä Kopoti kop.

Puuhevoset ovat olleet perinteisesti poikien leluja. Ne olivat usein heidän ainoa lelunsa. Ostettuja tai oman vaarin veistämiä. Hevonen oli arvokas ja arvostettu eläin ja toi omistajalleen ylpeyttä ja iloa, varmaankin myös puisena versiona.

Hevoslelulla oli helppo kokeilla hevosmiestaitoja ja käsinäppäryyttä. Puiset hevoset ja itsetehdyt eläinlelut muutenkin ovat ehkä puhtainta kansanomaista taidetta, mitä suomalaisissa tuvissa syntyi koska materiaali oli sinänsä jokaisen hankittavissa, veistotaito ja luovuus määritteli sen muodot, eikä sillä ollut käyttöön liittyviä vaatimuksia eikä juuri esikuviakaan paitsi pihalla seisova Poku.

Pohjois-Pohjanmaa tulvii museoita

Pohjois-Pohjanmaa on Suomen toiseksi suurin maakunta. Alueella on kolmekymmentä kuntaa, joista yksitoista on kaupunkeja.

Maakunnassa on 63 paikallismuseota, jotka ovat kuntien, kaupunkien tai yhdistysten ja seurojen ylläpitämiä. Näiden lisäksi on lukuisa määrä perinnehuoneita, yksityisiä kokoelmia ja koottuja esinenäyttelyitä. Jokaisessa kunnassa on museo, joissakin useita.

Alueen vanhin museo on helppo nimetä, sillä Raahen museo on samalla myös koko Suomen vanhin paikallismuseo. Alueella on myös kymmenkunta ammatillisesti hoidettua museota.  Täällä pohjoisessa ollaan oltu aina museoiden ystäviä.

Museoiden synnyn taustalla 1800-luvun lopulla oli kansallisromanttinen aate ja tarve nostaa Suomen omaa kansallista identiteettiä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen mukaan nousi kotiseuturakkaus ja alkavan kaupungistumisen nostama kaipuu omien juuriensa muistamiseen.

Paikallismuseoita perustettiin ahkerimmin 60-luvulla. Innokkaat perinteen kerääjät kulkivat maaseudulla ja keräsivät jo käytöstä poistettua esineistöä. Joskus esineet jopa vedettiin kerääjän voimin vesikelkalla talosta toiseen ja museolle. Myös suuret kotiseutujuhlat ja maatalousnäyttelyt innostivat keräämään menneiden sukupolvien työvälineitä yleisön ihmeteltäväksi.

Tämä kaikki vaati paljon työtä ja innostusta ja vaatii sitä yhä. Suurin voimavara ovat paikalliset, vapaaehtoiset tekijät, jotka huolehtivat suurelta osin paikallismuseoiden toiminnasta. Talkootunteja Suomessa tehdään keskimäärin 450 tuntia vuodessa museota kohden.

Kotiseutumuseot ovat yleensä paikkakuntalaisten itse kokoamia ja ylläpitämiä. Heidän työpanoksestaan riippuu myös museoiden tulevaisuus. Kun tämän hetken tekijät vetäytyvät työstä, on tärkeää, että seuraava sukupolvi kokee paikallismuseot yhä omakseen ja jatkavat työtä. Pohjois-Pohjanmaan maakunta on nuorten maakunta ja joka viides on täällä alle 15-vuotias, joten toivottavasti pelko on turha, vaikka valtionarkeologi J. R. Aspelin kirjoittikin jo vuonna 1895 huolestuneena jääkö paikallismuseot tuuliajolle, kun sukupolvet vaihtuvat.

Maakuntamuseo maakuntansa palveluksessa

Pohjois-Pohjanmaan museo on maakuntamuseo, joka palvelee koko alueensa kulttuuriympäristön suojelussa ja neuvonnassa. Alueelliseen työhön kuuluvat museotyön lisäksi myös rakennustutkimus ja korjausneuvonta sekä arkeologia.