Kuvapalvelut

Oulun taidemuseon ja Pohjois-Pohjanmaan museon kuvapalvelut tarjoavat taideteoskuvia ja historiallisia valokuvia yksityis- sekä julkaisukäyttöön. Kuvapalveluiden keskeisinä tehtävinä on kuvata, kerätä ja dokumentoida sekä säilyttää kuvallista kulttuuriperintöä omasta maakunnasta.

Oulun taidemuseon kuva-arkisto muodostuu ja karttuu pääosin museon omasta kuvatuotannosta, digikuvista ja taiteilijoiden haastatteluvideoista. Studio-olosuhteissa kuvataan taideteoskuvia museoiden omista teoksista ja näyttelyissä esillä olevista teoksista esimerkiksi nettiin tai perinteisiin julkaisuihin. Myös näyttelyitä ja tapahtumia dokumentoidaan kuvallisesti. Asiakas voi tarvittaessa tilata tutkija-valokuvaajan kuvaamaan teoksia kotiinsa tai toimitiloihinsa. Samalla saat asiantuntija-apua taideteoskuvan julkaisuun liittyvistä tekijänoikeudellisista seikoista.

Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkistossa on yli 500 000 henkilö-, kaupunki-, rakennus-, maisema- ja tapahtumakuvaa. Kokoelmat karttuvat pääasiassa lahjoituksina. Keräämme lähinnä Ouluun ja oululaisiin liittyviä kuvia, mutta otamme vastaan aineistoa myös muilta maakunnan alueen paikkakunnilta.  Kuva-arkistossa säilytettävistä kuvista voi tilata digitiedostoja.  Kuvien säilytykseen liittyvissä asioissa on mahdollista saada asiantuntija-apua.  

Tutustu Uuno Laukan kuvakokoelmaan.

 

Yhteystiedot

Pohjois-Pohjanmaan museon kuvapalvelut on suljettu 26.6.-31.10.2023 kokoelmahallintajärjestelmän uusimisen vuoksi. 

Kulttuurihistorialliset kuvat
Meeri Rauhala, arkistonhoitaja
meeri.rauhala(at)ouka.fi

 

Taideteoskuvat
Mika Friman, Digitaalisen dokumentoinnin asiantuntija
044 703 7460 
mika.x.friman(at)ouka.fi

 

Hinta

Neuvonta on maksutonta.

Tarkemmat tiedot kuvahinnastossa.