Kaikissa Museo- ja tiedekeskus Luupin käyntikohteissa on kauppa. Luuppikaupat ovat vähän samanlaisia kuin me ihmisetkin – tavallisen mukavia, iloisesti yllättäviä ja sopivasti erilaisia. Kauppojen tuotteet täydentävät Luupin omaperäisen historian, tieteen ja taiteen kokonaisuutta. Valikoimissa olevien tuotteiden ideat ammennetaan monipuolisten näyttelyiden ja esimerkiksi museoiden omien kokoelmien sisällöistä. Näin myytävät tuotteetkin kertovat osaltaan koko Luupin tavoin pohjoisia tarinoita.
Luuppikaupoista löydät aina ostettavaksi jotain mielenkiintoista, mitä et muualta saa. Kaupat ovat oivallinen paikka hankkia lahjat, tuliaiset, huomionosoitukset, merkkipäivälahjat ja vaikka ajankohtaiset sisustus- ja kausikoristeet edullisesti.
Tietomaan tiedekaupasta löydät oivaltavia kotiinviemisiä, lahjoja ja tuliaisia vaikka pikku tieteilijöille. Tiedepakkausten avulla voi tehdä kemiallisia kokeita ja muun muassa valmistaa omaa saippuaa ja tutkia sormenjälkiä. Tiedekaupan valikoimaan kuuluu myös 3D-kristallipalapelejä, avaruusaiheisia 4D-palapelejä sekä suuren suosion saavuttanutta taikahiekkaa.
Oulun taidemuseon museokauppa Ainoasta voit ostaa hauskoja, käytännöllisiä ja ainutlaatuisia tuotteita tyylikkäiksi lahjoiksi tai omaksi iloksesi kotiin. Myytävänä on koruja, kirjoja, keramiikkaa ja tyylikkäitä koriste-esineitä. Taidemuseon Luuppikauppa myös kierrättää ja tuunaa. Tietysti myös taidepostikortit ja taidejulkaisut kuuluvat myyntituotteisiin.
Pohjois-Pohjanmaan museon pienessä museokauppa Parkissa myydään esimerkiksi pelejä, postikortteja, paperinukkeja, kirjoja, t-paitoja ja matkamuistoja. Historiallisista aiheista ideoidut kaula- ja korvakorut ovat hyvin uniikkeja lahjoja läheisille tai itsellesi.
Kierikkikeskuksen museokauppa Pihkasta voit ostaa kivikauteen liittyviä käsityötuotteita. Käsityöläisten luomaan Kierikki-tuoteperheeseen kuuluu esineitä keramiikasta tekstiileihin ja t-paidoista koruihin. Uusimpana tuotteena on Luuppi-korusarja pronssi- ja hopeakoruineen.
Luuppikaupat ovat auki sijaintikohteensa aukioloaikoina ja niissä asioidakseen ei tarvitse ostaa pääsylippua.
Museokortti
Valtakunnallinen Museokortti on puolestaan aina hyvä lahja taide- ja historiallisia museoita rakastavalle ihmiselle. Museokortti on vuoden mittainen kulttuurimatka yli 200 museoon Suomessa. Kauppojen yhteydessä olevista palvelupisteistä voi ostaa myös lahjakortit ja koko vuoden ilahduttavat vuosiliput museoihin ja Tietomaahan.
Yhteystiedot
kaupat.luuppi@ouka.fi
p. 044 703 7479
Oulun taidemuseo, p. 044 703 7463
Pohjois-Pohjanmaan museo, p. 044 703 7161
Tiedekeskus Tietomaa, p. 044 703 7479
Kierikkikeskus, p. 050 410 7309