Näyttelyesittelyt

Näyttelyesittelyn eli opastuksen varaaminen Museo- ja tiedekeskus Luupin kohteisiin antaa vierailuun enemmän sisältöä. Suuntautuupa vierailunne taidemuseoon, historialliseen museoon, kivikauden kylään tai ulkomuseoihin, antaa asiantuntijan mukanaolo syventävää tietoa kohteesta ja aiheesta. Oppaan johdolla syntyy myös keskustelua näyttelyiden herättämistä ajatuksista ja kysymyksistä. ”Olen täällä monesti itsekseni kierrellyt, mutta kyllä sitä paljon enemmän saa irti, kun asiantuntija kertoo”, totesi yleisöopastukseen osallistunut Riitta kierroksen jälkeen.

Ryhmille suunnattuja näyttelyesittelyjä on tilattavissa kaikkiin Luupin kohteisiin. Esittelystilaus tehdään siitä toimipaikasta, minne vierailu suuntautuu. Mikäli ryhmä on iso (yli 30 henkeä), voi olla paikallaan varata kaksi opasta. Maksu peritään silloin kummastakin oppaasta. Yleensä esittely kestää noin tunnin.

Näyttelyopastusta varatessanne voitte tuoda esille toiveitanne, jotta voimme suunnitella vierailunne mahdollisimman hyvin kiinnostuksenne mukaan. Räätälöity opastus sopii erinomaisesti kokousten, teemapäivien tai TYKY-päivien kevennykseksi tuomaan tietoa tieteestä, taiteesta tai alueemme historiasta. Kuinka pitkä aika teillä on käytettävissänne? Haluatteko ryhmällenne yleisopastuksen esillä olevista näyttelyistä vai jostakin näyttelykohteesta? Kiinnostaako jokin tietty teema? Ehkä haluatte kuulla jotakin vierailukohteenne toiminnasta tai historiasta? Kysykää ja ehdottakaa rohkeasti; me olemme täällä teitä varten. Useissa kohteissamme on mahdollisuus toiminnalliseen opastukseen tai työpajaan opastuksen ohessa. Yhdessä tekeminen sopii kaikenikäisille. Kenties opastuksessa on otettava huomioon esimerkiksi ryhmän liikuntaesteisyys tai muita rajoitteita. Suurin osa kohteistamme on saavutettavissa myös pyörätuolilla. Henkilökuntamme antaa teille tietoa näistä asioista.

Kannattaa myös seurata Luupin tiedotuskanavia: avoimiin yleisöopastuksiin ovat kaikki tervetulleita sisäänpääsymaksun hinnalla.

Usein kysytään, voiko museossa valokuvata, ja vastauksemme on kyllä! Ainoastaan salamavalon ja jalustan käyttäminen on kiellettyä. Kuvia someen ladatessasi voit käyttää hastagejä #luuppi ja #oulunluuppi.

 

Yhteystiedot
 

Historia ja kulttuurihistoria

Pohjois-Pohjanmaan museon palvelupiste
044 703 7161
info.ppm(at)ouka.fi

Kuvataide

Oulun taidemuseon palvelupiste
044 703 7471
info.taidemuseo(at)ouka.fi

Aukioloaikojen ulkopuoliset opastukset

Luupin myyntipalvelu
044 703 1335
myynti.luuppi(at)ouka.fi

 

Hinnat
 

Pohjois-Pohjanmaan museo

Päiväkoti-, koululais- ja opiskelijaryhmät 30 € ke–pe 9–16  
Muut ryhmät aukioloaikoina 50–110 €

Oulun taidemuseo

Koululaisryhmät 30 € ti–pe 9–17
Muut ryhmät aukioloaikoina 50–110 €

Erityisryhmien tulkkipalvelut erillisen sopimuksen mukaan.

Aukioloaikojen ulkopuolisista opastuksista teemme hinnastoomme perustuvan erillisen tarjouksen.